maanantai 30. joulukuuta 2013

Minkki Crew loistaa pimeässä

Buenos tardesta vaan ja terveisiä Epsanjasta. Minkki Crew hakee turvapaikkaa vainoavaa pimeyttä vastaan ja pakoilee suomalaisen joulun Bladerunner - kelejä Aurinkorannikolla. Lämpöä täällä on vain 10-15 astetta enemmän kuin Mansesterissa, mutta aurinko helottaa kuin Suomen suvessa konsanaan.

Eräänä päivänä kauniina Minkki Crew kurvaili vuokratulla ranskalaisvalmisteisella urheiluautollansa läheiseen kalastajakylään, joka tunnetaan parhaiten aurinkoisesta säästään ja toimimisestaan Volvo Ocean Racen lähtöpaikkana. Ihan kuin puolivahingossa löytyi myös VOR museo, jonne allekirjoittaneen oli päästävä heti. Museoamanuenssi aloitteli kuitenkin juuri siestaansa ja kulttuurinnälkä jäi tällä kertaa tyydyttämättä. "Vielä on lomaa jäljellä.... " soidessa korvamatona käännettiin vuokra-Pösön keula toiseen suuntaan ja sovittiin, että tänne palataan pikapuolin nyt kun museon aukioloajatkin on saatu selville.

Löysin sentään museon edestä 05-06 editionin Pirates of the Caribbean - veneen. Kuosi oli muuttunut, mutta legendaarinen Musta Helmihän se siinä möllötti ja odotteli jotakin tapahtuvaksi.


Ei me sentään vielä jätetty veneestä tarjousta, vaikka mieli olisi kovasti niin tehnytkin.

Alicantesta urheiluautoilu jatkui kohti Barcelonaa, jossa allekirjoittanut kävi viimeksi pitkälti toistakymmentä vuotta sitten. Viime kerralla Barcassa käytiin oikeaoppisesti purjehtien, mutta tähän tilanteeseen autoilu sopi paremmin. Barcelonaan suunnattiin lähinnä Gaudin ja Miron takia, eikä surrealismin mahtimiesten luomukset pettäneet tälläkään kertaa. Sagrada Familia oli edistynyt viime näkemästä, mutta olihan niitä rakennustellinkejä vieläkin aika paljon. Viimeisin veikkaus valmistumisesta on joskus 2020-luvulla...


Olihan Barcassa muutakin nähtävää kuten muun muassa Sak Noelin musavideossa noteerattu vesifirman pääkonttori.


Ja päivän biisihän on luonnollisesti Sak Noel - Loca People, jonka tahdissa on hyvä tampata pitkin Las Ramblasia. Tällaista tänään, toisenlaista huomenna.

torstai 14. marraskuuta 2013

Oli synkkä ja pimeä ja märkä ja marraskuu

Minkki on paketissa ja niin on tämä purjehduskausikin nyt virallisesti joulupaketissa. Ainakin jossain määrin... Minkin wanha ja repaleinen talviloimi dumpattiin jo keväällä ongelmajätteeseen ja neitokainen sai nyt päälleen uudenkarhean valkoisen untuvatäytteisen peiton. Kyllä nyt kelpaa talviuneksia kevääseen asti. Mietin tässä vaan, että pitäisiköhän sille käydä viemässä tyyny tuonne pukkien väliin... Niin mikä veneen inhimillistäminen??? Sanokaa mitä sanotte, mutta veneitä pitäisi käsitellä henkilöinä, eikä esineinä, vaikka maisteri Parantainen muuta väittääkin. Oikeassahan hän on kuitenkin, kun sanoo, että "vene tykkää, että sillä ajetaan".




Jotain toimintaahan tässä pitää keksiä, jottei maanhaju ala tarttumaan jalkoihin. Vaihtoehtoina on pyöritelty jotain reissua sulan veden alueelle tai jos ei muuta niin ainakin risteilyllä pitää talven aikana käydä. Tosin viimeaikaiset sosialistisessa mediassa pyörineet kuvat Viking Gracen konevalvomosta eivät suoranaisesti herätä luottamusta, että nyt oltaisiin erityisen osaavissa käsissä. Jos tuonne päädytään niin pitää varmaan kaivaa Mustot kaapista ja patsastella paukkuliivit päällä takakannen yökerhossa.Tilastollisestihan turvallisin paikka matkustaja-aluksella on takakannen Minkki-Baari.

Kävin tänään viemässä Minkin vantit Nebille, jossa niitä lyhennettiin muutama sentti ja vaihdettiin uudet vanttiruuvit. Huomatkaa imperfekti. Vein vantit vähän ennen kello kolmea ja neljän maissa tuli jo tekstari, että homma roger ja vantit voi hakea. Ihan kiva, kun lähtiessä sanoin, että aikaa työlle on kevääseen asti... Melko ripeää toimintaa. Nebistä on kyllä pelkästään hyviä kokemuksia, toisin kuin eräästä toisesta tamperelaisesta venetarvikeliikkeestä, jota en vaan voi suositella kenelläkään. Samaa olen kuullut myös myös muilta Minkki Crewn sidosryhmiltä, jotka ovat jalallaan uskaltautuneet kyseiseen myymälään ja poistuneet sieltä varsin pian erittäin pahantuulisina. Mutta siis kun Minkkiin ollaan jossain välissä harkitsemassa uusia lakanoita niin kovin mielellään hakisin purjeet nimenomaan Nebiltä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kausi pakettiin ja nimilappu päälle

Nyt se  tämä kausi olla virallisesti paketissa, kun venekin on jo nostettu talvehtimaan Hare Islandin rannalle. Harmillisesti Pikku-Minkin lokiin ei kovin kummoista määrää maileja kertynyt enää kesän viimeisinä kuukausina ja syy tähän löytyy lähinnä työkiireistä ja -reissuista. Ehkä sitten ensikerralla osataan optimoida ajankäyttöä paremmin... Viikko sitten Minkki ajettiin ulos melko kevyeen lokakuun lopun tuuleen ja käytiin hakemassa ne viimeiset fiilistelyt tältä kesältä. Minkin laiskottelu Jänissaaren laiturissa ei ainakaan ollut vaikuttanut neitokaisen menohaluihin. Lentävänniemen ohituksen jälkeen tuuli nousi varsin mukaviksi 6-7 m/s lukemiin ja uutta perävanaa alkoi jäädä Näsimereen ihan reipasta tahtia.



Niemen päässä vastaan putputteli toinenkin purjevene, joka ilmeisesti yritti haastaa Minkkiä, kun pikaisen kahvinhakupaussin aikana kyseinen purkkari oli kääntynyt Minkin perään, nostanut purjeet ja sammuttanut moottorin. Noh... mahdollinen haastaja jäi Näsiselälle lillumaan, kun Minkki jatkoi matkaansa kohti Lapinniemeä... Siilinkarin kierrossa nyt ei kauaa mennyt ja käytiinpähän siinä samalla Naistenlahden uumenissa tarkastamassa miltä Tapsin rannassa näyttää. Veneet oli sielläkin jo pääasiassa ylhäällä.

Naistenlahdesta ulos kryssiessä Pelastuslaitos tuli tervehtimään ja sällit huutelivat jotain luultavasti vitsikkääksi tulkittavaa jokellusta veneensä ämyreistä, mutta ei siitä kyllä mitään selvää saanut. Kavereilla näytti ainakin olevan hirmuisen hauskaa veneellään. Naistenlahden suu on muuten yllättävän kapea, kun vastassa on isolla egolla urostelevia palomiehiä nopealla peltiveneellä ja aina niin vaatimaton Minkki-Crew seilaamassa kuninkaallisen Minkki-Yhtymän lippulaivalla.

Välitön seuraus Hare Islandin marinaan saapumisesta oli Pikku-Minkin tyhjennys ja valmistautuminen mastonkaatoon. Yllättävän paljon kampetta oli kerääntynyt veneen syövereihin ja joku voisi tietty kyseenalaistaa myös kolmen purjesetin mukana kuskaamisen... Toisaalta tuolla kamamäärällä saatiin veneen painojakauma aika hyvään balanssiin kesän aikana. Tyhjennettynä Minkki oli kuin lentoonlähdössä. Perä alhaalla ja keula pystyssä. Ehkä tuolta perän puoleltakin voisi jotain romua vähentää... Toisaalta ei sitä ankkuria ja Freddietä viitsisi keulapunkkaankaan haudata. Ongelmallista on tämä tasapainoilu.

Minkin tyhjennys ja etualalla Minkki Crew:n kovin seilori
 Tyhjennyksen jälkeen kaatui vielä masto ja päivä alkoi olla paketissa. Talven aikana pitää viedä vantit Nebille ja vaihtaa vanttiruuvit vähän modernimpiin. Forestaagi ja hekki on ihan ok-kunnossa, mutta vanttien ruuvit ovat kyllä vaihtoa vaille. Kerrottakoon tässä, että en koko kesän aikana saanut rikiä niin hyvään trimmiin, kuin olisin halunnut. Syy oli lähinnä näissä susisurkeissa vanttiruuveissa, joista yhden onnistuin murjomaan rikki jo keväällä maston noston yhteydessä.



Pari päivää tyhjennyksen ja voimalinjan kaadon jälkeen päräytti Sini Järvinen Hare Islandille ja Minkki nousi omasta elementistään kuivalle maalle odottelemaan talviunille pääsyä. Minkki pääsi hyvään seuraan muiden Ännän H-veneiden keskelle ja voi siinä istten odotella tulevaa kevättä. Pohjan pesu oli yllättävän nopeasti ohi, mutta ilmiselvästi keväällä on pohjanmaalaus edessä.


Keikkalistaa talveksi ja tulevaksi kevääksi pitää sisällään siis vanttiremontin, sähköprojektin jatkon, pohjanmaalauksen, ulkoisten puuosien kunnostuksen ja keväällä tehtävän täysmyllytyksen. Viime keväänä veneenlaskun kanssa oli sen verran kiire, että moni homma jäi vähän vaiheeseen. Kevät tuli kuitenkin vähän myöhään ja Minkkihän talvehti viime talven Tapsin rannassa, eikä me siellä osattu tehdä oikeastaan mitään muuta kuin ihan pakolliset huollot. Veneeltä puuttuu vielä pressu päältä, mutta muuten Pikku-Minkki on valmis talviunille.

Sillävälin kun Pikku-Minkki lekotteli Jänissaaressa ja odotteli nostoaan ja kesän viimeistä purjehduskierrosta, kävi Minkki Crew nakuttelemassa Isolla-Minkillä kasan maileja. Seikkailuista Isolla-Minkillä on kirjoitettu aiemmin jo niin paljon, etten sitä ala nyt tässä enää purkamaan, mutta liitetään tähän perään muutama kuva.
Iso-Minkki Holttenaussa

Minkki Crew otti haltuun saksalaisen purjeveneen, jonka Iso-Minkki kiskoi Kielin Lantatunnelin läpi

Helgoland

Vaihdetaan wurstit ja oluet patonkiin ja punkkuun

Band of Brothers hits shore on the Omaha Beach
EDIT: päivän biisi: Amon Amarth - Twilight of the Thunder God

tiistai 8. lokakuuta 2013

Minkki Crew runs Iso-Minkki Vol 5

3.10.2013

Joutsen nousi siivilleen Calaisin aallonmurtajan päässä ja ylvään olennon eteneminen sai ansaitsemansa huomion myös kanaalin ylitykseen suunnanneelta autolautalta, jonka komentosillalla otettiin asento ja tervehdittiin asiaankuuluvalla tavalla. Vetisten Salien suurvisiiri on suonut suosionsa Joutsenen matkalle ja sallinut vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen hyvät sääolot. Syksyisellä Pohjanmerellä yleensä kummittelevat mörkömatalat ovat loistaneet poissaolollaan ja kuljetusvoimaa on varsin poikkeuksellisesti virrannut koko ajan itäiseltä sektorilta. Joutsen on slööraillut käytännössä koko matkan aina Kielistä, Helgolandin ja Calaisin kautta Sateenvarjokaupunkiin asti, jonne tullaan saapumaan reilusti etuajassa. Kainosti kuin neitsyt hääyönään on Iso-Minkki lasketellut aaltoja alas ja innostunut välillä jopa surffailemaankin. Toisinaan meno on silti muistuttanut ratsastuskoulun laiskimman konin kannustamista parin metrin laukkaan.

Purjehdusmatkoihin kuuluva pohjakosketus toteutui kropsun polttamisella uunivuokaan ja taas tarvittiin, jo aiemmin sankarinviitan hankkinutta ja POB-operaatiossa kunnostautunutta, erityismaininnan ansainnutta pintapelastajasavusukeltaja Luukkasta, joka vaaroja uhmaten ja itseään säästämättä syöksyi tuntemattomaan, repi käryävän kropsun ulos Helvetin tulista ja saatteli tuotoksen Kanaalin saksalaisten sukellusveneiden ja muiden hylkyjen sekaan. Tukalien tilanteiden ja ylitsepääsemättömien haasteiden erikoismies jälkihoiti tilanteen salamannopeasti avaamalla meriklaaratut luukut ja tuulettamalla veneen. Hetken aikaa aluksen habitus muistutti viime vuosisadan alun höyrypurjealusta. Herkkä mieli käsittelee edelleen shokeeraavaa tilannetta ja sen jälkeisiä traumatisoivia hetkiä. Intensiivisiä terapiaistuntoja jouduttaneen pitämään Tjäreborgin viinituvissa.

.................

Vetisten salien Suurvisiiri:
Huh, taputeltu alkaa taas olla tämä armada. Noin 1000 mailia, josta 700 tuulivoimalla on varmastikin tämän kyseisen legin ennätys. Legin huippunopeuskin tuli laitettua uusiksi Cherbourgin satama-altaan jo siintäessä, kun Tommi ruorasi tauluun 12,5 solmua, 13m/s sivuvastaisessa. Omasta puolesta iso kiitos taas kaikille osasyyllisille ja legendaarista Koka-Ollia lainatakseni: "lisää paskaa vaan housuun ja seuraavaa säätiön reissua odottelemaan"
Tässä kohtaa vielä erikoiskiitos Raimo "Rami" "Rampe" Siirolle, joka kiitettävällä intensiteetillä tekstaili meille mieluisia sää - ja logistiikkatietoja koko matkan ajan.

Peränais-Siekkinen:
Luulin kuusi ja puoli vuotta sitten jääneeni eläkkeelle  sail training -hässäkästä elikäs vapaaehtoisesta nuorisotyöstä maailman merillä. Harvinaisen hauskan Karibian keikan jälkeen tehdyn lopeta vielä kun on kivaa -päätöksen pyörtäminen taisi olla oikea ratkaisu, semminkin kun näiden välivuosien aikana Pohjanmerellä onkin tauonnut tuulemasta 30 m/s päin lärviä, konsernin kurahaalarit lakanneet vuotamasta ja muonaksi saa ostaa muutakin kuin pussikeittoa. Ja nämä maksavat oksentelija...asiakkaat ovat olleet todella lystikästä sakkia. Kiitokset kaikille ja erityisesti kiitokset Iki-seilorin sääfaksipalvelulle ja Jusa Santalan eksakteille neuvoille merkkaamattomia poijuja kylvävistä sakuista ja epämääräisistä suisidaalifiskareista.

Saukkonen:
Edelliseen blogiin oli lainattu erästä lausahdustani, ja koska lainaus oli erittäin epätäsmällinen, lienee paikoillaan hieman asiaa oikaista.
Veneitä suunnittelee sekalaisen amatöörisuunnittelijajoukon lisäksi korkeasti koulutettuja alansa ammattilaisia. Allamme oleva Swan on iästään huolimatta erinomainen alus, mutta jotain pientä mielipahan tynkään tähänkin on lipsahtanut maineekkaasta suunnittelijastaan huolimatta. Tarkoitan vessaa.
Olen täyteläisen ämmän (M) kokoinen rotuperseinen keskiäkäinen suomalainen mies, jonka hanuri ei pienene piiruakaan alukseen astumalla. Enkä ole kuullut, että kenenkään muunkaan beba olisi kaijalta kannelle astuessa niin tehnyt. Siksipä hämmästelenkin suuresti, että miksi ihmeessä tässä uljaassa kulkimessa on normiveneen messin kokoisissa kolmessa vessassa kussakin munakupin kokoinen venevessan miniatyyri, ihan kuin nukkekodista lainaan otettu. Ja poikittain veneen keskilinjaan nähden. Joka ikinen pönttö. Kiesus. Tarkoitukseni on seuraavaksi hieman kuvailla sitä, että mitä kaikkea harmia tästä koituu. Tarina sisältää joitakin merielämän raakoja perustotuuksia, jotka saattaa merielämää tuntemattoman maakravun aamiaiseen antaa ondon bukén. Eli sarjakuvat saattaa olla juuri nyt sinulle parempi valinta.

Aluksen irrottua rannasta alkaa tietysti pakollinen venevessan käyttö. Mutta tätä edeltää detalji, joka on syytä mainita kokonaisuuden hahmottamista helpottamaan.
Yleisten tapainturmellusten ja perinteitten tallomisten vuoksi merimiehet ovat joutuneet luopumaan päivittäisestä rommiannnoksestaan. Taitava seilori hoitaa nestetankkauksen tietysti lähtöä edeltävänä iltana, mutta koska oudoissa maissa ja vieraissa satamissa mittayksiköt ovat joskus epätarkkoja, niin kovin helposti tuo tarkkuutta vaativa toimenpide lipsahtaa ylikunnon puolelle, jonka seurauksena seuraavana päivänä kakki on hyvin märkää.
Vatsan murahtaessa ja paatin ollessa reilu 20 astettakin länässä alkaa poikkipuolisen miniatyyrivenevessa-irvikuvan äärellä outo näytelmä. Siis rotuperseisen miehen asettaessa screbansa mukavasti pöntön puolelle, on tanakamman tavaran exitti takalauteen päällä. Kaki nyt siinä sitten. Eli ensin pitää harmaavesien puolelta lirauttaa tankki tyhjäksi siihen munakuppiin loiskumaan. Kuppi on etukenossa sen parisenkymmentä astetta, ja kun edellisen illan nestetankkauksen vuoksi liru on hieman vaatimatonta runsaampi, niin siinähän ne screbat sitten kelluu omassa ureassa. Ei oikeen vaikuta Swan-purjehtijan meiningiltä. Mutta eipäs jumiteta tähän, vaan jatketaan sen tanakamman tavaran parissa. Jos paatti onkin niin päin länässä, että pönttö on alatuulen puolella, niin sillon paskominen on ikään kuin riu'ulla istumista mäkihyppääjän alamäkikyykyn kaltaisessa tiukassa etukenossa, kun koitat yltää tarpeettoman suuren vessan vastaseinässä olevaan kahvaan tukea saadaksesi. Peräsuolessa vellova märkä kakka kehittää tietysti seurakseen tömäkkää paineista suolikaasua, jolloin pieninkin epätarkkuus sulkijalihaksen hallinnassa aiheuttaa ripulipaskan räjähdyksen omaisen leviämisen mäkihyppykyykyssä pöntönreunalla taiteilevan seilorin hanurista sotkien takaseinää vessapaperirullasta ovenkahvaan saakka. Swan-purjehtijan itsetunto rispaantuu tästäkin hieman.

Toivomukseni olisi, että seuraavan upgreidauksen aikana nää nykyiset vessan nurkassa naurattavat minikalusteet palautetaan sinne nukkekotiinsa tai johonkin, ja tilalle istutetaan täysmittainen pönttö aluksen keskilinjan suuntaisesti. Sillon Swan-purjehtijan habitus pysyy suihkunraikkaana, eikä vessakäynti ole tolkutonta tarpeetonta kikkailua.

Mutta on minulla toinenkin toivomus. Aina tavatessasi henkilön, joka kehuu olevansa jossain tekemisissä venesuunnittelun tai-rakentamisen kanssa, niin muista aina kysyä, että pitkittäin vai poikittain. Jos vastaus on poikkipuolinen, niin sivalla lepattavan keulapurjeen skuuttiköyden terävyydellä kunnon korvatillikka. Ehkä jokupäivä saadaan maailmasta parempi, ja se viimeinenkin poikkipuolisen kakkimon piirtäjä tulee oikeaan uskoon; pitkittäin.


Ai niin.

Meri on kaunis.

kaikkea hyvää

tks


Tompatti:
Syvien vesien pieni kala etsi taas itseänsä kanaalin matalissa vesissä

V-P-J-P-K-P:
Odotukseni legille juontuivat aikaisemmasta legistä Vahinella sekä huhuista pätkän vastaisista tuulista. Ensimmäiset pari päivää meni odotusten mukaisesti, keinutusta piisasi ja kamppeet pysyivät kosteina vahtien välin. Alkuun huonovointista miehistöä katsellessa mietin, että mahtaa tulla tylsä legi. Kuitenkin jo parin päivän jälkeen väki heräsi horroksesta ja aikaisemmista matkoista tuttu hurtti huumori alkoi värittämään matkaa. Purjehtiminen sujui hieman totuttua tylsemmissä merkeissä, käännöksiä oli vähän ja kelikin oli komea. Hienoina kokemuksina reissusta jäi mieleen mammisen ohella Kielin kanava, joka oli maisemiltaan satumainen.

Jugi:
Paras retki.

Mage:
Loota tyhjä, mutta positiivista palautetta pukkaa!

Kaisa:
paskan läpi rämpiminen ventovieraiden kanssa voi olla yllättävän hauskaa. Suosittelen :)

Ella:
Ei puuttunut kuin Whatsapp, instagram, mese, fese ja Wi-Fi. Kannen luukkuihin voisi myös asentaa kosketusnäytöt.

Ellu:
On se jännä, että sitä haluaa maksaa vajaat viisi hunttia (vaikkei se meille Swan-ihmisille olekaan raha eikä mikään) siitä, että saa mm. oksentaa ventovieraiden ihmisten kanssa ja nukkua märissä kamoissa (pelastusliivit mukaan lukien) koska on liian väsynyt ja huonovointinen riisumaan niitä. Toisaalta reissu myös antoi paljon: opin, että suihku on luksusta ja pari kertaa viikossa riittää vallan mainiosti. Jos on tarpeeksi nälkäinen, lähes mikä tahansa maistuu hyvältä, esim. spagetti+ketsuppi=maukas kasvispasta. Samoille jutuille voi nauraa vaikka kaksi viikkoa. Vessa, joka toimii nappia painamalla eikä käsin pumppaamalla, on hieno asia. Hienoja asioita ovat myös pizza, maakalja, kuivat hanskat ja sänky, joka ei keinu. Parasta on kuitenkin se, että sen jälkeen kun on maannut upouudella tiikkikannella oksentamassa kymmenettä kertaa pelkkiä mahahappoja, tajuaa, että normaalisti suurilta asioilta tuntuvat jutut ovatkin vain kärpäsen paskaa universumissa.

Pintapelastaja Luukkanen:
Etuajassa maalissa, onko minua huijattu? Kai sitä voi ilmastonmuutosta hieman syyttää, ettei paljoa manöövereitä matkalle sattunut. Alun allokko ja sen tuoma pahoinvointi vei kuitenkin luulot pois kovimmiltakin reissulaisilta ja viime mailien nopeusennätys toi itselleni esille sen tärkeimmän eli purjehtimisen(kilpailu) ja luonnon voimat joiden edessä sitä hiljenee hymy naamarissa. Koukussa ollaan pahemmin kuin suomen lippu vaapussa Swanin perässä.

En tiedä näin jälkikäteen ajateltuna mitä edes odotin tältä reissulta. Seikkailua varmastikin kuten jo legin myyntilauseessa luvataan. Ajatukset 12 hengen BB veneestä on pitänyt hyvin paikkansa tosin päiväkirjahuonetta ei ole tarvittu vaan naurua on väännetty koko ajan asiasta kuin asiasta. Itkua ei paljon ole kapteenin yöllisten vaikerrusten lisäksi kuulunut, mutta erisävellajin kuorsauksia sitäkin enemmän. Reissusta tuli opittua se ettei salakuljetusta kannata ottaa bisnekseksi näillä merialueilla. Parit passitarkastukset ja parit kopterin yliölennot jätti turvallisen kuvan maiden rannikkotoiminnasta. Sanoisin ettei se Saksa ole se paska maa vaan Ranska. Kiitos Purjelaivasäätiölle ja sen legille pakottamalle alipalkatulle miehistölle joka sai pidettyä amätöörit ruodussa loppuun saakka. Erityismaininta kapteenille hinauksesta jonka suoritimme kanavassa. Pliis kaikki mukana olleet, ottakee miut fb kaveriksi.

Virpi:
Etukäteen odotin tältä purjehdukselta, että oksennan koko pari viikkoa. Odotukset tältä osin eivät onneksi täyttyneet. Vuorokauden intensiivinen ylenantaminen vei voimat tyystin heti purjehduksen aluksi. Päin seiniä lennessä litimärissä purjehdusvaatteissa jatkuvasti mahan sisältöä tyhjentäen sai hetken ajaksi miettimään miksi tänne tulin. Ensimmäisessä merivahdissa olin pahoinvointilääkkeestä niin sekaisin, että meinasin nukahdella ruoriin ja oksensin jopa ruorista yli laidan. Banaani tyhjentyi kahdessa eri erässä ja värisävyssä tiikkikannelle, sen sain itse siitä pestä myöhemmin pois ja samalla pesin myös pintapelastajan huonosti pureskellut jauhelihakeitot, jotka oli tyhjennetty osaksi keittiön ikkunaan ja osaksi tiikkikannelle.  Olin ensimmäinen joka aloitti kalojen ruokkimisen, mutta vasta kolmas joka kovassa merenkäynnissä laatoitti uutta tiikkiä. Merisairauden alkaessa helpottaa iski flunssa ja Kielin kanava meni maatessa punkassa. Kun vointi alkoi vähitellen helpottaa tajusin vesisateessa pimeässä yössä merivahdissa klo 00-04, että tämä on minun juttuni. Jatkossa koin purjehtimisen riemua ruorissa kovassa aallokossa auringon paisteessa. Lapsenomaista oppimisen ja uuden kokemisen iloa. Seikkailua. Kaksitoista erilaista ihmistä samassa veneessä, paljon puhetta, vielä enemmän naurua, laadukkaita ja vähemmän laadukkaita juttuja. Ajantaju hävisi jo heti purjehduksen alussa meritaudin kourissa ja sen jälkeen ei ole oikein ollut käsitystä mikä päivä edes on. Purjehdusta rytmittivät sopivasti satamissa käynnit, joissa ensimmäisenä piti päästä suihkuun. Maa huojui kummasti alla kävellessä. En ollut osannut odottaa minkälaista on olla näin pienessä suljetussa tilassa pari viikkoa samojen ihmisten kanssa. Kokemus on ollut erittäin mielenkiintoinen, hyviä keskusteluja, kohtaamisia.  Purjehtimisesta olen oppinut paljon, itsestäni varmastikin vielä enemmän. Tämä oli ensimmäinen tällainen purjehdus minulle, taisin jäädä kerrasta koukkuun.



Että semmoista! Viimeisen ehdollisen bakkanaalit ovat täydessä vauhdissa ja Jugi ilmoitti juuri alkupalojen valmistumisesta. Sitloodan Kalifi kuittaa!

Martti
Johtaja
S/y Vahine
Gdansk-Cher 2013

Minkki Crew runs Iso-Minkki Vol 4

Helgoland - Calais 1.10

Saimme todistaa hyvin hämmentävää, vuodenaikaan kuulumatonta sää-inversiota nimeltä "myötätuuli" ulostautuessamme Helgolandin aallonmurtajalta sunnuntaiaamuna. Ilmiöstä otettiin kaikki irti ja rättiä nostettiin taivaalle isolla kädellä. Koko German Bightin loikottelimme menemään noin 9 kn keskinopeutta, huippujen ollessa noin 12 kn. Illallisella Jukan broiler innostui myös kovasta purjehduksesta ja heräsi lautasella eloon pyrkien välittömästi lentoon.

Joutsen tuntuu houkuttavan vesiviranomaisia kuin tuoppi musikanttia, sillä Europoortin edustalla Hollannin wasserpolitzei tuli tarkistamaan asiakirjojen tilan ja yleisen habituksen. Tällä kertaa passini ei edes tippunut mereen.

Itäinen 20-40 kn puhaltava tuuli roimi Joutsenen hyvää vauhtia koko matkan ajan ja purjehdimme koko matkan Helgolandista Calaisiin asti.

Tähän väliin oppilastason avautuminen...

Purjehduksella on ollut muuten mukavaa, paitsi:

- Nenä on palanut
- Vauhti on ollut liian kovaa
- Nakkisiiliä ei menussa
- Painovoima
- Ekat kaksi vuorokautta
- Vessanpönttöjen suunnittelu ei kohtaa laatutakamukseni mittoja (Kone.Pääl Saukkonen)
- Epämääräinen kopelehtiminen (herätykset)
- Lewikset repesi (Ella)

Muuten tämä armada onkin sitten tapahtunut suurinpiirtein käsikirjaelman mukaisesti (Kop, kop). Keskiviikkona häippäsemme yläveden aikaan takaisin kanaaliin ja kohti viimeistä määränpäätä, Cherbourgia.

Minkki Crew runs Iso-Minkki Vol 3

29.9.2013 Helgoland klo 1:20 CET

Saksalainen herrasmies purkkeineen saatiin onnistuneesti dumpattua Brunsbuttelin vieraskaijaan ja matka jatkui Elbelle. Pari shekkiä ukko tarjosi meille suorittamastamme päivän hyvästä työstä ja ne dollarit menivätkin miehistön virkistysrahastoon.

Helgoland, tuo Pohjanmeren saksalainen veroparatiisi otti Vahinen vastaan ja tarjosi taas kerran virkistystä sekä joutsenperheen fyysiselle habitukselle, että heidän mielelleen kun vaativa ja vaivalloinen matka Cuxhavenista Helgolandiin oli ohi. Kyseinen purjehdusrupeama tarjosi muutaman kymmenen mailin verran kevyttä tuulta, auringonpaistetta, pari hyljettä ja muutaman hemmetin ison kiskan näyttävän(?) ohituksen. Elben virta ja laskuvesi takasivat joutsenelle melko reippaan kyydin ulos saksalaisen kalatalouden kulmakiven vaikutuspiiristä ja turskan haju oli tällä kertaa taakse jäänyttä elämää.

Helgolandin siintäessä horisontissa pidettiin Isolla-Minkillä rättisulkeiset ja valkoiset designlakanat altistettiin ilmanpaine-eron katalysoimalle entropialle, jolloin mullan tuoksuiset noviisit saivat kunnian tutustua jaloista jaloimpaan tapaan siirtää materiaa paikasta toiseen. Eksperimentin aikana reilu 30 tonnia Nautorin terästä ja muovia saavutti huikean 3 solmun nopeuden täydessä tällingissä. Vauhtia tärkeämpää oli kuitenkin käydä detaljitasolla lävitse mitä Vahinen kannen yläpuolelta löytyy ja mihin mikäkin narunpätkä vaikuttaa.

Joutsenen saavuttua Helgolandiin oli aika pihauttaa sumpit ja tuhota porukalla kaksi kappaletta mannersaksalaisia pakastetäytekakkuja joutsenperheessä vietetyn iloisten perhetapahtumien johdosta. Minkki Crew:n yhteisten 62-vuotisjuhlien jälkeen oli aika poistua täyskärit vatsassassa kohti Helgolandin sykkivää yötä ja kirkkaita valoja. Totuus paikallisista mähinöistä iski vastaan heti sataman jälkeen. "***tu täällä ole ketään" ja ensimmäiseen soittosyömälään pohtimaan tilannetta. Joutsenjoukkio ei kyseisestä paikasta päässytkään sitten sen pitemmälle vaan keskittyi nauttimaan saaren vieraanvaraisuudesta ja perisaksalaisen maltaan mausta.

Joutsenelle paluun ja itse tuunatun"kissanruoka" iltapalan jälkeen seitsemän meren ylipäällikkö, valkoisen vesilinnun kalifi, veroparatiisin suurvisiiri ja saksalaisittain "johtaja" kömpi yhtenä persoonana skanssistaan esiin ja raapusti pikaisesti laiturivahtilistan yllättäen nousseen tuulen takia. Pitää myöntää, että laituriväijy ei nyt ollut ensimmäisenä allekirjoittaneen odotuslistalla, mutta minkäs teet. Joutsenen unen valvonta ja blogin kirjoittaminen täyttivät tämänkin laituriväijyn.

Sitten pohjanmerelle!

Minkki Crew runs Iso-Minkki Vol 2


Kielistä lantaojaa pitkin Brunsbutteliin 27.9

Kun merimies kuolee, sanotaan, että hänen sielustaan tulee Albatrossi. Kun taas konemies kuolee, niin hänestä tulee nokikana Kielin kanavaan. Olemme kyseisessä ojassa matkalla pohjanmerelle. Nokikanojen lisäksi muita bongattuja eläinkunnan edustajia ovat: sorsa, piereskelevä lehmä, 2-jalkainen Swaani, paikallinen kala ja aktivisti-hanhi.

Eilen illalla meillä oli pieniä vaikeuksia löytää Kielefjordenista laituripaikkaa Vahinelle, kun isoille paateille varatut paikat olivat kuulemma ISOILLE paateille ja pienille kipoille varattuista paikoista tahtoi uupua tilaa, niin kölin alta, kuin myös sivuilta. Onneksi eräs Saksalainen herrasmies tarjosi meille paikkaa oman 43-jalkaisen veneen kyljestä ja niin pääsimme yöpymään ihan kanavan suulla ja paskaiset purjehtijammekin pääsivät Sportboothafenin suihkuun ja purjehdustaiteilijat tutustumaan Kielin perjantai - iltaan.

Kyseisellä herrasmiehellä oli myös taka-ajatuksia liittyen ison purjeveneen kylkeen ottamiseen liittyen. Häneltä nimittäin uupui paatistaan moottori ja oli kyytiä vailla kanavan toiseen päähän korjaustelakalle.

Saimme häneltä sen verran apuja, niin paikan kuin vesiletkujen lainaamisen suhteen, ettei aamulla enää viittinyt jättää herraa sateeseen ihmettelemään, vaan Ivalu-niminen purkkarinsa otettiin hinaukseen ja painuttiin lukkojen kautta lantaojaan.

Hinattavan Ivalun kyytiin pistimme Tommin ja V-P:n. Odotamme poikien puhuvan kanavan toisessa päässä sujuvaa saksaa ja ihmettelemme jos snapsi ei ole maistunut, edes vähän. Mitäs muutakaan sitä keksisi näin kesäkeleillä, kun ei ruoriakaan tarvitse juuri käännellä?

Illalla painumme Brunsbuttelin lukoista Elbelle ja myötävirran avustuksella Pohjanmerelle. Seuraava pysähdys on näillä näkymin Saksan oma Åland, eli Helgoland.

Taas on kaikki mennyt yllättävän hyvin. Kop, kop. Eiköhän tässä taas kaikenlaista ehdi sattua!

Germanishe Kustwakten ja P.O.B-Operaatio 25.9

Keskiviikon valjetessa alkoi tuuli tyyntyä siihen malliin, että oli valitettavasti laitettava peltigenua päälle kulkua avittamaan. Miehistöä tämä pärinä ja kyydin äkillinen tasaantuminen ei näyttänyt haittaavan (itseä tietty korvensi). Sininaamaiset purjepeikot kaivautuivat punkistaan, vesipullojen kanssa, kannelle ihmettelemään aurinkoa ja kesäistä keliä. Sinisyys oli vaihtunut punaisiin poskipäihin.

Keskellä iltapäivää, vähän ennen Fehrmansbelttiä, saapui Saksalainen rannikkovartiosto RHIB-veneellä kylkeemme ja halusi nousta kyytiin. Kyllähän se sopi. Politzei halusi nähdä kaikkien passit ja veneen asiakirjat. Todettuaan kaiken olevan reilassa Politzei sanoi heippa saksaksi ja poistui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Koko operaation ajan ajoimme isopurje ylhäällä, koneella avustaen, noin 7 solmun vauhtia.

Sitten alkoi tapahtua...

Pistäessäni mantookin vaijeriporttia kiinni, passini tipahti taskusta jorpakkoon. Ensimmäisenä saattoi päästä kirosana, en muista,  mutta sitten "PASSI YLI LAIDAN!"

Seuraavan muutaman minuutin toiminta oli kuin suoraan oppikirjasta. Kannella oleva porukka katsoi ja osoitti kelluvaa asiakirjaa ja ruorimies käänsi käskystä yli vasemmalle. Isopurje tuli peränais Siekkisen toimesta kahdessa sekunnissa alas ja minuutin päästä oltiin jo kelluvan asiakirjan välittömässä läheisyydessä. Passi ei vain millään halunnut uida kannelta uitettavaan sankoon.

Tässä vaiheessa ruorista vapauttamani Sami ei kahta pyyntöä tarvinnut vaan oli alushoususillaan ennätysajassa (näytti harjoitetulta manöverilta). "valmiina hakemaan päällikön passi, Sir!" - ja molskis!

Asiakirja ja Sami nostettiin menestyksekkäästi kannelle ja sitten olikin taas alles gudt! Ei kuulemma ollut edes kylmää vettä.

Tänään ei sitten muuta tapahtunutkaan...

Minkki Crew runs Iso-Minkki vol 1

Gdansk - Cherbourg 23-24.9

Vahine on ollut puolitoista kuukautta kunnostettavana Polski Hak - telakalla Gdanskissa. Nyt uusi tiikkikansi kiiltää ja Furunon tuliterät navigointilaitteet huutavat jo merelle. Lähdimme täystuvallisen (10kpl) oppilaita kanssa kohti Cherbourgia eilen. Ensimmäiseksi stopiksi on suunniteltu Holtenau, ennen Kielin kanavan suuta.

Heti aallonmurtajan jälkeen meitä odotti 15m/s suoraan päin näköä puhaltava vastapallo. Eteläineen itämeri oli myös kyseisen puhurin voimasta yltynyt hiukan kuoppaiseksi ja kannella alkoikin heti näkyä tuttuja sinisiä naamoja. Ensimmäinen vuorokausi puskettiin kuoppien läpi vastapalloon, odottaen seuraavan päivän illalle luvattua tuulen moinaamista ja pohjoiseen kääntymistä. Ruoka ei juuri näyttänyt kenellekkään maistuvan ja jo nautitut ruoka-annokset päästettiin takaisin luontoon kovalla prosentilla.

"Ihan hirweetä, kuinka voi olla näin kauhea olo! Milloin on eka satama? Ollaanko kohta perillä?!"

Näin kommentoi ensimmäisen vuorokauden tapahtumia Elina. Tätä kirjoittaessa hän jo hymyssä suin pilkkoo sipulia messissä ja naureskelee.

Saimme Tiistai-iltana luvatun sivutuulen ja Joutsen lähti lentoon. Puolitoista vuorokautta hyvää purjehdusta.

"Tasaista on Swanin kulku, jumalauta! Vauhti on kohdillaan ja suunta pysyy kuopista huolimatta", huusi Sami ruorin takaa ohittaessamme Bornholmin eteläkärkeä.

Seuraaviksi päiviksi on luvattu jopa epäilyttävän hyvää keliä. Eihän semmoinen nyt oikein sovi tämän reissun perinteisiin.

Eiköhän tässä nyt vielä jotain yllättävää satu ...


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Satamaväijyssä



18.9.2013 klo 01:13 Jänissaari

Kesän satamaväijy osui melko myöhäiseen ajankohtaan ja öisessä Jänissaaressa näkyy jo ensimmäisiä syksyn merkkejä. Venepukkeja on jo siirretty paikoilleen odottelemaan yhteisnostoa ja muutamia paatteja onkin jo nostettu järvestä odottelemaan seuraavaa kautta. Pikku-Minkki saa kuitenkin vielä nauttia omasta elementistään muutaman viikon ennen talvitelakointia. Minkin pesäkolo on kuitenkin jo katsottu valmiiksi ja pukki tullaan siirtämään tällä viikolla paikalleen. Syksyn ruskaretki on silti vielä tekemättä ja Minkki suuntaakin keulansa vielä ainakin kerran kohti Säynäsiä ihmetelläkseen syksyistä Näsimerta. Tähän reissuun pitänee kuitenkin jo varautua palmikkovillapaidoilla ja pitkillä tykeillä. 

Blogissa on ollut vähän aikaa hiljaista, kun allekirjoittanut on sompaillut ympäri maailmaa ja aina välillä käynyt avaamassa veneilyn ihmeellistä maailmaa Navigaatioseuran kurssilla. Venetsialaisviikonloppukin meni mukavasti Saaristomerellä yönavigoinnin saloja avatessa ja tuli siinä sivussa käytyä myös Aurajoella kello neljän aikaan aamulla. Turussa on muuten ilmiselvästi mitä ihmeellisimpiä mikroilmastoja, kun joella tarkenee vain pipon ja myrskyvarusteiden kanssa, mutta jokirannassa näytti riittävän minihameet ja sisäinen villapaita. Turkulaisten lauantaiaamuyö vaikutti sivusta seurattuna varsin sumuiselta. Venetsialaiset tuntuivat saaneen veneilykansaa isosti liikkeelle, tai ainakin sekä Nauvossa, että Korppoossa oli melkoinen hulabaloo käynnissä koko viikonlopun ajan. Tällä kertaa vastuuntuntoinen Minkki Crew ei voinut liittyä juhlahumuun ja osallistua hauskanpitoon, koska man has to what man has to do ja silleen. Siellä oltiin kuitenkin kouluttamassa vastuullista veneilyä, eikä toimenkuvaan oikein rilluttelu sopinut. 

Moneen kertaan olen todennut, että purjehduksen ehkä ainoa huono puoli on, että se vie ihan pirusti aikaa. Muutamassa tunnissa ei oikein ehdi mihinkään ja useamman päivän reissua on aina vähän haastavaa saada sovitettua kalenteriin, vaikka kuinka yrittää priorisoida tekemisiään. Allekirjoittaneella on vaan liikaa aikasyöppöjä kalenterissa enkä ehdi purjehtimaan niin paljoa kuin haluaisin. Syyskuukin kääntyi jo jälkipuoliskolle, joten nyt on jo pakko myöntää myös itselleni, että tämä kausi on jo ylittänyt puolen välin. Nyt voi vain lohduttautua sillä, että veneilykaudet eivät ole loppumassa ja Auringon syysmuuton myötä ensi kesä tulee koko ajan lähemmäksi.

maanantai 26. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä....

Minkkimediassa on ollut hetkellisesti vähän hiljaisempaa, kun päätoimittaja on keskittynyt veneilykoulutushommiin ja työn raskaan raatamiseen. Vaikkei kesä ja purjehduskausi ole vielä lähelläkään loppuaan niin tässä vaiheessa voi jo vähän katsoa kesän perävanaa. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi tekemättä ja ennenkaikkea mitä olisi pitänyt jättää tekemättä. Minkki on kerännyt maileja varsin mallikkaasti, vaikka reissut eivät olekaan olleet mitenkään suunnattoman pitkiä, on niitä kuitenkin ollut kiitettävän paljon. Pikku-Minkki on osoittautunut varsin menohalukkaaksi purreksi, jolta löytyy myös luonnetta. Kovaa on menty ja toisinaan on myös kiroiltu vähintään yhtä kovaa, kun yhteissymmärrystä suunnasta ja vauhdista ei ole syntynyt.

Tässäkin blogissa on muutaman kerran viitattu Pikku-Minkin stalkkerimaisiin piirteisiin, kun se on yllättänyt useammin kuin kerran uimareita hiipiessään kulman takaa äänettömästi pahaa aavistamattomien uimareiden selustaan ja aiheuttanut uhreilleen silmittömän kirmaamisreaktion pitkin Suomen suvea tai vastakohtaisesti herättänyt uhreissaan piilevän nudistin ja antanut näiden patsastella rannassa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Näsijärven vaeltava aave on kaikkialla ja ei missään, aina ja ei koskaan", "et voi löytää Minkkiä, Minkki löytää sinut" ja "pakkanen lannistaa nudistin" ovat teesejä, joista tämän kesän Minkkiseikkailut muistetaan.

Sopu antaa sijaa ja veneellä on tähän mennessä nukkunut yhtäaikaa kolme ukkelia, jolloin sisätilat alkoivat käydä jo hieman ahtaaksi, kun mukana oli kuitenkin 2,78 purjekertaa, spinnu ja kolmen sällin purjehduskamat + ruuat ja juomat. Kolmiulotteista Tetristä voi siis pelata myös purjeveneessä. Mitään suurempaa kohellusta ei ole sattunut ja vene ei ole ottanut damagea missään vaiheessa. Mitä nyt yksi isopurje vähän repesi, mutta onneksi on Rike ja Neb-sails, jonne kyseinen stora vietiin valmistajan huoltoon. Manselainen vene purjehtii toisinaan myös kotikylän purjeilla ja ruokkii miehistöään Tapolan Möröllä. 

Kesän mittaan on herännyt myös epäily, että Pikku-Minkillä on veneilykärpästen pesä jossain piilossa. Yhden kesän aikana on Tampereelle tullut pari uutta veneilijää, joista toinen hankki jo ensimmäisen veneensä, vaikka takana oli vain Siilinkarin kierto Pikku-Minkin kyydissä. Tuultakin oli kyseisellä keikalla lähes 9 m/s ja ensikertalainen purjehtija pääsi heti tuntemaan miten paatti kulkee. Jos sama tahti jatkuu Jänissaari on pikapuolin täynnä Minkki fleettiä.


keskiviikko 14. elokuuta 2013

tiistai 13. elokuuta 2013

Minkki Crew:n seikkailu merellä osa 2. + vastapainoa vesielämälle


Meripäivistä selvittyämme eteläisen merialueen valloitus jatkui excursiolla Kaunissaareen. Kotkan oma poika loi aikoinaan samannimisessä laulussaan yhdenlaisen mielikuvan kyseisestä paikasta, johon on kyllä helppo samaistua. Itäisellä Suomenlahdella ei ole kovin monta ympäri vuoden asuttua saarta, eikä autenttisia kalastajakyliäkään löydy ihan joka kolkasta. Kaunissaaressa voi niin halutessaan vielä aistia sitä mennyttä aikaa, jota kaupungissa asustellessa on äärimmäisen vaikea enää löytää vaikka hakemalla hakisi.

Kaunissaareen johtava karikkoinen väylä

Kylän lahti

Nälkä pääsi yllättämään urhean Minkki Crew:n heti Kaunissaaren invaasion jälkeen ja nälkää lähdettiin torjumaan legendaariselle Kaunissaaren Majalle, jossa sisäistimme vähintään yhtä legendaarisen kalasopan. Niin ja sivuhuomautuksena, että se oikea kalasoppahan tehdään saaristolaiseen tapaan veteen eikä maitoon.

Ruumiin ravitsemisen jälkeen olikin aika saada ravintoa myös sielulle ja kulttuurinnälkäinen Minkki Crew suuntasi vetävät askeleensa kohti Saaristolaismuseota. Vanhaan kuuriin on kerätty varsin kattava kokoelma erinäistä kampetta ympäri saarta ja saaristoa. On siellä vähän eksoottisempaakin tavaraa, kuten hain hampaita yms..

Saaristolaismuseo
Kosintanuija
 Merkittävä määrä hilpeyttä lohkesi ylläolevan kosintanuijan kohdalla. Jotenkin alkoivat sormukset sun muut helyt ja hilut tuntua vaatimattomilta verrattuna kunnon nuijaan. Jos ei tuolla lohkea niin sitten ei lohkea millään tai sitten lohkeaa ihan jotain muuta... On tunnettu tosiasia, että elämä saaressa ja meren armoilla on ollut ja on edelleen kovaa, mutta tässä esineessä "kovuus" saavuttaa jo uuden abstraktio- ja konkretiatason.

Rannikolta paluun jälkeenkään ei Minkki Crew kyennyt sopeutumaan maaelämään, vaan suuntasi lähes suorinta tietä Pikku-Minkille ja kohti Säynäsiä. Matka Fort Säynäsaarelle meni leppoisasti spinnuillessa, eikä laiturissakaan juuri ruuhkaa ollut. Ilta meni mukavasti grillaillessa ja tuijotellessa auringon sukeltamista. Mollukan molskahduksen jälkeen tulikin kesän ensimmäinen oikea yö. Metsä Fort Säynäsen kuninkaallisen grillikatoksen ulkopuolella oli niin tumma, ettei Minkki Crew voinut poistua vartiopaikaltaan ennen aamunkoittoa. Pimeä kesäyö, nuotion loimotus ja hyvä punkku muodostivat varsin hyvän, lähestulkoon pyhän, kolminaisuuden, josta Minkki Crew pääsi naattimaan, kuin Juti aikoinaan.



 


Säynäsiltä paluun jälkeen Minkki Crew teki taas uuden aluevaltauksen itsensä liikuttamisen saralla ja kävi koeajamassa 1 hevosvoimaisen kulkupelin. Tai ei se koko Minkki Crew:lle aivan uutta ollut, sillä Minkkipurjehtijoista ainakin yksi on hevostellut teininä vuosikausia. Kieltämättä kyseisen henkilön menosta olisi ollut Lucky Lukekin vihreänä kateudesta, kun taas toiselle piti kädestä pitäen selittää, ettei tämä kulkupeli kiihdy skuuttia kiristämällä. Pikimminkin peruuttaa tai polttaa päreensä epäjohdonmukaisista "avuista". Huom. uusi sana Minkkislangissa, jolla ei ole mitään tekemistä purjehtimisen kanssa.

niin ja päästiin me traktorinkin kyytiin :) sisäinen pikkupoika heräsi taas kerran eloon


perjantai 2. elokuuta 2013

Minkki Crew Meripäivillä

Taas tuli se aika vuodesta, kun Kaakkois-Suomessa sijaitseva merikaupunki hostasi yhtä tämän maan suurimmista kesäfestareista. Minkki Crew jätti Pikku-Minkin pötköttämään Jänissaareen, jätti makeavetisen Näsimeren taakseen ja suuntasi maitse kohti Kotkaa ja Meripäiviä. Aina niin avulias Minkki Crew koukkasi matkallaan Kotkaan Jyväskylän kautta ja kävi hoitamassa kaverin muuton pois jaloista. Koko Minkki Crew:llä on muuten yllättävän paljon kytköksiä tuohon Keski-Suomen helmeen. Jynkkylä on hieno paikka, mutta valitettavan kaukana merestä. Minimuuttona markkinoitu tapahtuma osoittautui ruokapöytää vaille asunnon tyhjentämiseksi, joten Nykäskylässä menikin yllättävän pitkään... Kamojen lemppaamisen jälkeen vireystila autoiluun ei ollut enää ihan parasta a-luokkaa ja perille Kotkaan saapuessa tiuku löi jo puoltayötä.

Meripäivät polkaistiin torstaina käyntiin perinteiseen tapaan ja sitä perinteistä paraatiahan piti luonnollisesti olla vahtaamassa. Paraatihan siis vyöryy pitkin Kotkan pääkatua alkaen jostain "Norsupuiston" kulmilta ja päättyen torin liepeille. Paraati itsessään muistuttaa lähinnä sirkuksen saapumista kaupunkiin. Norsuja siellä ei sentään vielä ole näkynyt, mutta lähes kaikkea muuta on tullut vastaan. Enimmäkseen paraatissa on Kymenlaakson alueen yhdistyksiä, harrastajia yms. jotka haluavat toimilleen näkyvyyttä. Yleensä mukana on myös varsin kattava kavalkadi wanhoja autoja. Tänä vuonna paraatin ohitus kesti noin 50 minuuttia, kun viime vuonna mittasin 5 minuuttia lyhyemmän ajan.

Paraatin aloittavat tyttöset ovat näyttäneet ihan samalta joka ikinen vuosi. Mulle on vieläkin mysteeri, että ovatko ne samoja immeisiä kuin melkein 30 vuotta sitten... epäilen, että eivät, mutta varmuutta tästä ei ole.
KPS/KSS (Kotkan Pursiseura / Kotka Segelsällskap), johon allekirjoittanutkin aikoinaan kuului.

Kotkassa Minkki Crew muuttui hetkellisesti purjehtijoista moottoriveneilijöiksi. Wanhassa kotirannassa meitä odotteli Fiskarsin valmistama Buster-merkkinen peltivene, joka muutama vuosi sitten kastettiin Ämmäksi. Pikku-Minkin perässä laulavan Freddie Mercuryn ääni muuttui Ämmän Yamahan soittamiseen ja varsin vauhdikkaaseen etenemiseen pitkin Suomenlahtea.

Port of Kotka
Perinteinen satamanympäriajo ja meripäivävieraiden bongauskierros tuotti tuloksena muutaman kuvan Kotkaa kotisatamanaan pitävistä paateista ja Meripäiviä läsnäolollaan kunnioittavista vieraista.
Museojäänmurtaja Tarmo
Tarmolle on sen pitkän uran aikana ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Alus synnytettiin 1907 Englannissa New Castle Upon Tynessä, josta se heti koeajojen jälkeen puksuttikin Suomeen. Allekirjoittanutta on aina hieman kummastuttanut, miksei sitä alunperinkin rakennettu Suomessa. Ehkäpä suomalainen jäänmurtajarakentaminen ei ollut vielä ihan nykyisellä tasolla sata vuotta sitten. Suomen itsenäistymisen yhteydessä alus kaapattiin saksalaisten avulla Tallinnassa ja ajettiin putket punaisena lahden yli Suomen puolelle, jossa se liittyi itsenäisen Suomen murtajalaivastoon. Sota-aikana Tarmolla oli kevyttä omasuoja-aseistusta ja sen tehtävä oli lähinnä pitää laivaväylät auki huoltoa varten ja murtaa jäätä hyökkääjän suunnalla, jotta maihinnousu jäätä pitkin ei olisi mahdollista. Jatkosodan aikoihin Tarmo lähes upotettiin Kotkan satamaan, kun se joutui ilmahyökkäyksen kohteeksi. Alus kuitenkin säilyi pinnalla ja korjattiin. Sotien jälkeen hiilikäyttöinen Tarmo peruskorjattiin ja muutettiin öljykäyttöiseksi varsinaisen höyrykonetekniikan säilyessä ennallaan. Tarmo on muuten maailman vanhin yhä toimintakuntoinen höyryjäänmurtaja, joka viettelee eläkepäiviään merimuseon laiturissa.

Epäilemättä kolea palveluspaikka

Tässä voidaan nähdä jopa jotain erittäin kieroa ironiaa



Toinen Kotkassa majaileva perinnealus on kaljaasi Vivan. Porvoossa 1949 rakennettu entinen hiekkajaala, joka on nykyisin Vivan yhdistyksen omistuksessa. Vivan ajelee charteria ja tarjoilee virvokkeita Kotkan satamassa. Vietin joskus teininä reilun viikon Vivanilla purjehtien itäistä Suomenlahtea ristiin rastiin.

Ja pitihän sitä päästä verestämään vanhoja muistoja reilun tunnin mittaisella meripäiväkierroksella ja Ruotsinsalmen meritaistelua kuvaavalla historialuennolla.
Fort Slava, joka löytyy nykyisistä merikartoista nimellä Kukouri. Sen kaamean Åålannin sodan aikana brittiläisranskalainen laivasto-osasto posautti osan Ruotsinsalmen merilinnoitusta maata kiertävälle radalle. Nyt siellä ei ole kuin pieni pätkä vanhaa muuria pystyssä


Näinhän se menee. Puupaatti on aina puupaatti.
 



 Satamakierroksella oli myös modernimpaa kalustoa visiitillä Kotkassa.
Rajavartiolaitoksen työkalu
Hamina luokan ohjusvene Pori
Satamakierros jatkui Sapokkaan, elikkäs venesataman puolelle, josta löytyy poikkeuksetta melko paljon vierasveneitä ja tietty KPS:n omat paatit ja pursiseuran paviljonki Meriniemi.
Löytyipähän Sapokasta myös allekirjoittaneelle tärkeä purkkari, joka on ollut aikoinaan merkittävässä roolissa omaa purjehdusobsessiotani synnytettäessä. Kyseisellä MP 35:lla on tehty monta ikimuistoista reissua, koettu ensimmäiset ns. jännät paikat ja naurettu monet naurut. Sillä on myös tehty ensimmäiset kotimaan rajojen ulkopuolelle johtaneet reissut ja purjehdittu ensimmäiset ympärivuorokautiset pätkät. Yksittäisistä veneistä Pandion on omalta kohdaltani varmaan se merkittävin innoittaja.
Jos purjehdus aloitellaan jo ns. perhesportilla niin lienee ilmiselvää, että matkailuvaunupurjehdus ei juurikaan enää kiinnosta. Allekirjoittaneen mieltymys hyvin purjehtiviin veneisiin johtuu nimenomaan tuosta veneestä. Ennemmin tingin tiloista ja mukavuudesta kuin purjehdusominaisuuksista. Vaikkakin 35 jalkainen alkaa olla jo sen verran kookas, ettei tiloissakaan enää ole valittamista.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tall Ships Race & Minkki Muroleella

Pikku-Minkki sai lillutella yksinään varsin pitkään Jänissaaressa, ennenkuin se päästettiin taas temmeltämään aaltojen väliin. Syy tähän purjehduspaussiin oli pariviikkoinen työreissu ja kiireinen kesäloma (!). Ensimmäisellä lomaviikolla rempattiin olohuone ja ajeltiin Virroille mökkeilemään ja bongailemaan tamperelaisia veneitä Virtain laivarannasta. Minkki Crewn aikataulutus oli juurikin pari päivää myöhäisempi kuin Purjeen Viemällä ja Sailventuresilla, sillä molemmat näyttivät jättäneen Virtojen pölyt jo taakseen, kun saavuimme (autolla) paikalle. Molemmat näyttivät kyllä dokumentoineen tapahtumarikasta matkaansa varsin kiitettävästi. Olisi ollut kiva nähdä jossain tuolla matkan varrella.

Virroilta Minkki Crew käänti Volvon keulan kohti Isoa Kirkkoa ja sen kirkkaita valoja, sekä siellä hetkellistä majaansa pitävää Tall Ships Racea. Sää ei torstainakaan ollut mitenkään liian kaunis ja TSR:ssäkin saatiin muutama vesikuuro niskaan. Jostain kumman syystä Minkki Crewta erehdyttiin pitämään useampaan kertaan ulkomaalaisena. Ehkä kesäloman aikana kasvatettu taliban-tyylinen parta ja italialaisen pursiseuran paita kävivät sopivasta valepuvusta ja illuusio etelä-eurooppalaisesta Flaviosta oli valmis. TSR:ssä oli mukana muutamia minulle ennennäkemättömiä paatteja ja paljon jo ennestään tuttuja aluksia. Päräyttivämmät tuoksut irtosivat ruotsalaisesta Gotheburgista, joka tuoksui siinä määrin tervalle, että heikompaa hirvitti.

Komioita ovat kyllä suuret purjelaivat ja onhan tuo etelä-amerikkalaisten merimiesten naisia kohtaan osoittama kohteliaisuus aivan vertaansa vailla. Cuauhtemocilla saatettiin joka ikinen neitokainen kädestäpitäen laivalla ja flirtattiin siihen päälle :) hauskoja veikkoja. Joku on joskus kysynyt minulta, että mikä noissa isoissa purjelaivoissa on niin loputtoman kiinnostavaa. Vastaustahan en tietenkään ole pystynyt antamaan, kun itselläni on muutenkin jonkinlainen obsessio kaikkeen mikä liittyy veteen ja mereen, äyriäisten syöminen poislukien. Jos yksi nykyisin purjehtivista suurista purjelaivoista pitäisi erikseen mainita erityisen esteettisenä aluksena niin olen nostanut esille norjalaisen Statsraad Lehmkuhlin. Ei siinä sinänsä mitään erityistä ole, ihan tavallinen saksalaisvalmisteinen rahtilaiva 1900-luvun alusta, mutta erittäin sopusuhtainen sellainen. Toinen erityisesti ihailemani alus on Aurajoessa makaava Suomen Joutsen, joka näyttää äkkiseltään varsin samanlaiselta. Jos sivuutetaan rikaus ja parkki vs. fregatti aihe ja katsotaan pelkkää runkoa niin voidaan huomata melko paljon yhteneväisiä muotoja molemmissa aluksissa. Erot saksalaisen ja ranskalaisen rakennustavan välillä löytyvät yksityiskohdissa ja niiden koristelussa, jossa ranskalainen pesee saksalaisen mennen tullen. Joutsen on todella kaunis alus ja Tall Ships Racessa vieraillessa itseäni ottaa hyvin usein melko isosti päähän miksei Joutsen ole purjehduskunnossa. Samanikäisiä aluksia kyntää meriä vaikka kuinka paljon, mutta Suomesta ei muka löydy riittävästi rahaa pitämään merkittävää suomalaisen merihistorian ikonia purjehduskunnossa. Samaan aikaa Ruotsissa rakennetaan Gotheburgin kaltaisia 1800-luvun replikoita... Toivottavasti Suomen Joutsen vielä joskus purjehtii ja jos niin käy niin allekirjoittanut vaihtaa alaa siltä istumalta.

Kotimaista sail trainingia edusti tuttuun tapaan STAF ja kuunari Helena, sekä purjelaivasäätiön pienenpi alus Vahine, johon allekirjoittaneella on aivan erityinen suhde. Edellisen kappaleen avautumisesta huolimatta STAF tekee kyllä hienoa työtä kovin rajallisilla resursseilla ja siihen nähden Hellu on mahtava saavutus. Kaunis ja hyvin purjehtiva iso kuunari, jolla alkaa olla jo laivamaisia ominaisuuksia. Kovin hyvää kuvaa en saanut napattua kummastakaan purjelaivasäätiön aluksesta, mutta siinä ne nyt kuitenkin ovat. Vahinesta nyt ei tosin kovin paljoa näy...

Hellu ja Vahine
Sekä Hellulla, että Vahinella on takanaan varsin kunnioitettavat lukemat perävanaa, jonka kartuttamiseen Minkki Crew on myös osallistunut oman aikataulunsa sallimissa puitteissa. Paljastettakoon tässä yhtedessä vielä, että allekirjoittanut kuuluu myös Vahinen päällystöön.

Torstaisen Tall Ships Race visiitin jälkeen tuli perjantai ja Pikku-Minkin oli aika nostaa purjeet ja lähteä halkaisemaan Näsimerta. Perjantain pohjoistuuli oli jo valmiiksi jokseenkin kovaa ja sitä tuli lisää lähestulkoon heti Jänissaaresta irrotuksen jälkeen. Ajoimme ensimmäistä halssia ulos ja aallot kasvoivat sitä mukaa mitä kauemmas kotisatama jäi. Keissaaren kulmilla tuli puheeksi, että onkohan toi keulaluukki varmistettu ja onko keulapiikissä oleva ilmanvaihtoventtiili kiinni? Kohauttelin siinä olkapäitä ja vaivauduin pitkin hampain kömpimään sisään ja varmistin luukun, sekä ilmanvaihtoventtiilin tiiviyden. Noin 5,35 sekuntia myöhemmin tapahtui ensimmäinen keulan sukellus. Olin juuri ehtinyt takaisin kajuutan luukulle kun Pikku-Minkki syöksyi veneenkorkuiseen aaltoon kovalla purjepaineella ja syöksyi aallon läpi niin, että muutaman kymmenen litraa Näsimerta tuli sitloodaan asti. "In Musto we trust" ja Minkki Crew pysyi kuivana, vaikka vettä oli ihan riittävästi laatikon pohjalla. H-veneen automaattityhjennys ei ole tehokkaimmasta päästä, joten siinä meni hetken aikaa ennenkuin veneeseen syntynyt kahluuallas oli suurimmaksi osaksi poistunut. Näsiselän itärannalla aallonkorkeus alkoi toistuvasti ylittämään veneen korkeuden ja tuuli tuntui yhä kovenevan. Järki voitti tunteen ja ylpeyden, kun Minkki pyöräytettiin ympäri ja se aloitti miehekkään surffailun takaisin kohti Jänissaarta. Vauhtia oli ainakin riittävästi :)  Rannassa pikainen tarkastus Siilinkarin tuulimittarista ja totuus paljastui. Poihjoistuuli 14 m/s ja puuskat 17m/s. Se alkoi olla aika rajoilla H-bååtille.

Jänissaaressa Pikku-Minkki liittyi Hai SM-purjehtijoiden joukkoon ja Minkki Crew sai taas tahtomattaan kuunnella vanhempien purjehtijoiden neuvoja ja kommentteja kuinka H-vene kestää ilman mitään reivejä yms. 25 m/s ihan heittämällä. Kyllähän maailmaan länkytystä mahtuu, mutta itse en kyllä tuota 25 m/s pysty nielemään. Ei tulisi mieleenkään lähteä Hååkanilla ulos tollaiseen keliin. Odoteltiin yön yli Jänissaaressa ja lauantaina aamupäivästä lähdettiin uudelle yritykselle kohti pohjoista.Matka taittui jo huomattavan paljon miellyttävämmin ja ensimmäiseksi etapiksi muodostui Maisansalon leirintäalua, josta noukittiin veneellä yksi mies lisää. Samalla käytiin sisäistämässä Maisan ravintolan tarjoilema Maisan burger, joka oli muuten varsin hyvän makuinen. Maisansalon ranta oli muutenkin oikein mukava vierailukohde, kunhan muistaa kiertää karavanaarit riittävän kaukaa mullanhajun tarttumisen ehkäisemiseksi.

Minkki sujahti leirintäaluuen laituriin.

"Karavaanari karavaanari on kaikkien kaveri"

Maisan ravintola ja näkyvät varsinaiseen vierassatamaan
Maisansalosta matka jatkui uusin eväin kohti Kurua ja Kurun markkinoita, jonne saavuttiin illalla puoli yhdentoista jälkeen. Tuuli oli totuttuun tapaan vastainen ja maileja kertyi, kun Minkki tikkasi näsijärveä ylöspäin. Wänkkäveden viime metreillä nykäistiin Freddie käyntiin ja ajeltiin viimeinen puolimailia Kuruun. Aikaa matkaan paloi useita tunteja ja Kurun markkinoista ei kyllä ollut enää mitään jäljellä, kun Minkki kiinnittyi Kurun satamaan. Kurun yöelämä ja kirkkaat valot johdattivat Minkki Crewn pian vetävällä askeleella kohti yön rientoja.
 Kurun Kievari ja vetävä askel
Meno oli melkoista ja mieli korkealla, kun Minkki Crewn astuessa sisään Kurun Kievariin, tuotiin ensimmäistä asiakasta jo niska-perse-otteella vauhdikkaasti ulospäin. Samainen herrasmies nähtiin kyllä myöhemmin illalla taas baarissa. Ilmeisesti pieni jäähdyttely ulkona auttaa kurulaisessa hermokontrollissa. Ilta sujui aboriginaalien kanssa jutskaillessa, virvokkeita nauttiessa ja Kyösti Majavan laulaessa karaokea. Kyösti Majava on siis Minkki Crewssa omaksuttu taitelijanimi, joka saattaa päätyä minkä tahansa karaokebaarin tai muun tilataideteoksen signeeraukseen. Jos Kyösti saa joskus niin sanotusti nimeä niin tiedätte sitten ketkä ovat asialla.

Vene löytyi Kievarikeikan jälkeen Kurun satamasta pienestä sumusta huolimatta

Illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla sitten kalpeena hiljaa - piti taas paikkansa ja olo oli hieman hiekkainen kun irroteltiin Kurusta ja suunnattiin Wänkkäveden halki kohti Muroleeta. Kanavalla Minkki Crew pieneni yhdellä hengellä ja safkaamisen sekä varastojen täydentämisen jälkeen Pikku-Minkin keula käännettiin kohti etelää ja kotia kohti.
Turistiräpsy Muroleen kanavasta

Paluumatka sujui varsin vauhdikkaasti kokoajan kovenevassa pohjoistuulessa ja Minkki alkoi ottaa taas varsin miehekkäitä kallistuksia kun Koljonselällä lähdettiin koukkaamaan länteen ja kiertämään Säynäsaaria, jossa oli tarkoitus yöpyä Ännän tukikohdassa. Säynäsillä oli melko rauhallista, vain yksi vene oli laiturissa ennen meitä ja seuraava saapui kun sauna oli lämpenemässä. Ilta meni muuhun reissuun nähden varsin rauhallisesti, kun reissurasitus alkoi jo painaa silmäkulmaa. Illalla tuuli tyyntyi muutamaksi tunniksi vain alkaakseen entistä kovenpana aikaisin aamulla. Allekirjoittanut lopetti nukkumisen jo hyvissä ajoin ennen aamukuutta, kun kiinnitysköydet alkoivat narista ja vantit vinkua heti aamutuimaan.

Säynäsiltä kotiinpäin lähdettiin pelkän fokan voimin ja siltikin 10 solmua meni hetkittäin surffeissa rikki. Ainakin jos kännykkä gps:n on uskominen. Vauhdikasta se oli joka tapauksessa ja Jänissaaren kulmille saapuessa aallonkorkeus alkoi olla samoissa mittasuhteissa kuin perjantain ensimmäisellä yrityksellä.