Vielä on kesää jäljellä....

Minkkimediassa on ollut hetkellisesti vähän hiljaisempaa, kun päätoimittaja on keskittynyt veneilykoulutushommiin ja työn raskaan raatamiseen. Vaikkei kesä ja purjehduskausi ole vielä lähelläkään loppuaan niin tässä vaiheessa voi jo vähän katsoa kesän perävanaa. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi tekemättä ja ennenkaikkea mitä olisi pitänyt jättää tekemättä. Minkki on kerännyt maileja varsin mallikkaasti, vaikka reissut eivät olekaan olleet mitenkään suunnattoman pitkiä, on niitä kuitenkin ollut kiitettävän paljon. Pikku-Minkki on osoittautunut varsin menohalukkaaksi purreksi, jolta löytyy myös luonnetta. Kovaa on menty ja toisinaan on myös kiroiltu vähintään yhtä kovaa, kun yhteissymmärrystä suunnasta ja vauhdista ei ole syntynyt.

Tässäkin blogissa on muutaman kerran viitattu Pikku-Minkin stalkkerimaisiin piirteisiin, kun se on yllättänyt useammin kuin kerran uimareita hiipiessään kulman takaa äänettömästi pahaa aavistamattomien uimareiden selustaan ja aiheuttanut uhreilleen silmittömän kirmaamisreaktion pitkin Suomen suvea tai vastakohtaisesti herättänyt uhreissaan piilevän nudistin ja antanut näiden patsastella rannassa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Näsijärven vaeltava aave on kaikkialla ja ei missään, aina ja ei koskaan", "et voi löytää Minkkiä, Minkki löytää sinut" ja "pakkanen lannistaa nudistin" ovat teesejä, joista tämän kesän Minkkiseikkailut muistetaan.

Sopu antaa sijaa ja veneellä on tähän mennessä nukkunut yhtäaikaa kolme ukkelia, jolloin sisätilat alkoivat käydä jo hieman ahtaaksi, kun mukana oli kuitenkin 2,78 purjekertaa, spinnu ja kolmen sällin purjehduskamat + ruuat ja juomat. Kolmiulotteista Tetristä voi siis pelata myös purjeveneessä. Mitään suurempaa kohellusta ei ole sattunut ja vene ei ole ottanut damagea missään vaiheessa. Mitä nyt yksi isopurje vähän repesi, mutta onneksi on Rike ja Neb-sails, jonne kyseinen stora vietiin valmistajan huoltoon. Manselainen vene purjehtii toisinaan myös kotikylän purjeilla ja ruokkii miehistöään Tapolan Möröllä. 

Kesän mittaan on herännyt myös epäily, että Pikku-Minkillä on veneilykärpästen pesä jossain piilossa. Yhden kesän aikana on Tampereelle tullut pari uutta veneilijää, joista toinen hankki jo ensimmäisen veneensä, vaikka takana oli vain Siilinkarin kierto Pikku-Minkin kyydissä. Tuultakin oli kyseisellä keikalla lähes 9 m/s ja ensikertalainen purjehtija pääsi heti tuntemaan miten paatti kulkee. Jos sama tahti jatkuu Jänissaari on pikapuolin täynnä Minkki fleettiä.

Minkkimediaan uusia ulottuvuuksia

Pikku-Minkki on nykyään myös Facebookissa. Löytyy sieltä ihan omana itsenään.

Minkki Crew:n seikkailu merellä osa 2. + vastapainoa vesielämälle

Meripäivistä selvittyämme eteläisen merialueen valloitus jatkui excursiolla Kaunissaareen. Kotkan oma poika loi aikoinaan samannimisessä laulussaan yhdenlaisen mielikuvan kyseisestä paikasta, johon on kyllä helppo samaistua. Itäisellä Suomenlahdella ei ole kovin monta ympäri vuoden asuttua saarta, eikä autenttisia kalastajakyliäkään löydy ihan joka kolkasta. Kaunissaaressa voi niin halutessaan vielä aistia sitä mennyttä aikaa, jota kaupungissa asustellessa on äärimmäisen vaikea enää löytää vaikka hakemalla hakisi.

Kaunissaareen johtava karikkoinen väylä

Kylän lahti

Nälkä pääsi yllättämään urhean Minkki Crew:n heti Kaunissaaren invaasion jälkeen ja nälkää lähdettiin torjumaan legendaariselle Kaunissaaren Majalle, jossa sisäistimme vähintään yhtä legendaarisen kalasopan. Niin ja sivuhuomautuksena, että se oikea kalasoppahan tehdään saaristolaiseen tapaan veteen eikä maitoon.

Ruumiin ravitsemisen jälkeen olikin aika saada ravintoa myös sielulle ja kulttuurinnälkäinen Minkki Crew suuntasi vetävät askeleensa kohti Saaristolaismuseota. Vanhaan kuuriin on kerätty varsin kattava kokoelma erinäistä kampetta ympäri saarta ja saaristoa. On siellä vähän eksoottisempaakin tavaraa, kuten hain hampaita yms..

Saaristolaismuseo

Kosintanuija

 Merkittävä määrä hilpeyttä lohkesi ylläolevan kosintanuijan kohdalla. Jotenkin alkoivat sormukset sun muut helyt ja hilut tuntua vaatimattomilta verrattuna kunnon nuijaan. Jos ei tuolla lohkea niin sitten ei lohkea millään tai sitten lohkeaa ihan jotain muuta... On tunnettu tosiasia, että elämä saaressa ja meren armoilla on ollut ja on edelleen kovaa, mutta tässä esineessä "kovuus" saavuttaa jo uuden abstraktio- ja konkretiatason.

Rannikolta paluun jälkeenkään ei Minkki Crew kyennyt sopeutumaan maaelämään, vaan suuntasi lähes suorinta tietä Pikku-Minkille ja kohti Säynäsiä. Matka Fort Säynäsaarelle meni leppoisasti spinnuillessa, eikä laiturissakaan juuri ruuhkaa ollut. Ilta meni mukavasti grillaillessa ja tuijotellessa auringon sukeltamista. Mollukan molskahduksen jälkeen tulikin kesän ensimmäinen oikea yö. Metsä Fort Säynäsen kuninkaallisen grillikatoksen ulkopuolella oli niin tumma, ettei Minkki Crew voinut poistua vartiopaikaltaan ennen aamunkoittoa. Pimeä kesäyö, nuotion loimotus ja hyvä punkku muodostivat varsin hyvän, lähestulkoon pyhän, kolminaisuuden, josta Minkki Crew pääsi naattimaan, kuin Juti aikoinaan.

 

Säynäsiltä paluun jälkeen Minkki Crew teki taas uuden aluevaltauksen itsensä liikuttamisen saralla ja kävi koeajamassa 1 hevosvoimaisen kulkupelin. Tai ei se koko Minkki Crew:lle aivan uutta ollut, sillä Minkkipurjehtijoista ainakin yksi on hevostellut teininä vuosikausia. Kieltämättä kyseisen henkilön menosta olisi ollut Lucky Lukekin vihreänä kateudesta, kun taas toiselle piti kädestä pitäen selittää, ettei tämä kulkupeli kiihdy skuuttia kiristämällä. Pikimminkin peruuttaa tai polttaa päreensä epäjohdonmukaisista "avuista". Huom. uusi sana Minkkislangissa, jolla ei ole mitään tekemistä purjehtimisen kanssa.

niin ja päästiin me traktorinkin kyytiin :) sisäinen pikkupoika heräsi taas kerran eloon

Minkki Crew Meripäivillä

Taas tuli se aika vuodesta, kun Kaakkois-Suomessa sijaitseva merikaupunki hostasi yhtä tämän maan suurimmista kesäfestareista. Minkki Crew jätti Pikku-Minkin pötköttämään Jänissaareen, jätti makeavetisen Näsimeren taakseen ja suuntasi maitse kohti Kotkaa ja Meripäiviä. Aina niin avulias Minkki Crew koukkasi matkallaan Kotkaan Jyväskylän kautta ja kävi hoitamassa kaverin muuton pois jaloista. Koko Minkki Crew:llä on muuten yllättävän paljon kytköksiä tuohon Keski-Suomen helmeen. Jynkkylä on hieno paikka, mutta valitettavan kaukana merestä. Minimuuttona markkinoitu tapahtuma osoittautui ruokapöytää vaille asunnon tyhjentämiseksi, joten Nykäskylässä menikin yllättävän pitkään... Kamojen lemppaamisen jälkeen vireystila autoiluun ei ollut enää ihan parasta a-luokkaa ja perille Kotkaan saapuessa tiuku löi jo puoltayötä.

Meripäivät polkaistiin torstaina käyntiin perinteiseen tapaan ja sitä perinteistä paraatiahan piti luonnollisesti olla vahtaamassa. Paraatihan siis vyöryy pitkin Kotkan pääkatua alkaen jostain "Norsupuiston" kulmilta ja päättyen torin liepeille. Paraati itsessään muistuttaa lähinnä sirkuksen saapumista kaupunkiin. Norsuja siellä ei sentään vielä ole näkynyt, mutta lähes kaikkea muuta on tullut vastaan. Enimmäkseen paraatissa on Kymenlaakson alueen yhdistyksiä, harrastajia yms. jotka haluavat toimilleen näkyvyyttä. Yleensä mukana on myös varsin kattava kavalkadi wanhoja autoja. Tänä vuonna paraatin ohitus kesti noin 50 minuuttia, kun viime vuonna mittasin 5 minuuttia lyhyemmän ajan.

Paraatin aloittavat tyttöset ovat näyttäneet ihan samalta joka ikinen vuosi. Mulle on vieläkin mysteeri, että ovatko ne samoja immeisiä kuin melkein 30 vuotta sitten... epäilen, että eivät, mutta varmuutta tästä ei ole.

KPS/KSS (Kotkan Pursiseura / Kotka Segelsällskap), johon allekirjoittanutkin aikoinaan kuului.

Kotkassa Minkki Crew muuttui hetkellisesti purjehtijoista moottoriveneilijöiksi. Wanhassa kotirannassa meitä odotteli Fiskarsin valmistama Buster-merkkinen peltivene, joka muutama vuosi sitten kastettiin Ämmäksi. Pikku-Minkin perässä laulavan Freddie Mercuryn ääni muuttui Ämmän Yamahan soittamiseen ja varsin vauhdikkaaseen etenemiseen pitkin Suomenlahtea.

Port of Kotka

Perinteinen satamanympäriajo ja meripäivävieraiden bongauskierros tuotti tuloksena muutaman kuvan Kotkaa kotisatamanaan pitävistä paateista ja Meripäiviä läsnäolollaan kunnioittavista vieraista.

Museojäänmurtaja Tarmo

Tarmolle on sen pitkän uran aikana ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Alus synnytettiin 1907 Englannissa New Castle Upon Tynessä, josta se heti koeajojen jälkeen puksuttikin Suomeen. Allekirjoittanutta on aina hieman kummastuttanut, miksei sitä alunperinkin rakennettu Suomessa. Ehkäpä suomalainen jäänmurtajarakentaminen ei ollut vielä ihan nykyisellä tasolla sata vuotta sitten. Suomen itsenäistymisen yhteydessä alus kaapattiin saksalaisten avulla Tallinnassa ja ajettiin putket punaisena lahden yli Suomen puolelle, jossa se liittyi itsenäisen Suomen murtajalaivastoon. Sota-aikana Tarmolla oli kevyttä omasuoja-aseistusta ja sen tehtävä oli lähinnä pitää laivaväylät auki huoltoa varten ja murtaa jäätä hyökkääjän suunnalla, jotta maihinnousu jäätä pitkin ei olisi mahdollista. Jatkosodan aikoihin Tarmo lähes upotettiin Kotkan satamaan, kun se joutui ilmahyökkäyksen kohteeksi. Alus kuitenkin säilyi pinnalla ja korjattiin. Sotien jälkeen hiilikäyttöinen Tarmo peruskorjattiin ja muutettiin öljykäyttöiseksi varsinaisen höyrykonetekniikan säilyessä ennallaan. Tarmo on muuten maailman vanhin yhä toimintakuntoinen höyryjäänmurtaja, joka viettelee eläkepäiviään merimuseon laiturissa.

Epäilemättä kolea palveluspaikka

Tässä voidaan nähdä jopa jotain erittäin kieroa ironiaa

Toinen Kotkassa majaileva perinnealus on kaljaasi Vivan. Porvoossa 1949 rakennettu entinen hiekkajaala, joka on nykyisin Vivan yhdistyksen omistuksessa. Vivan ajelee charteria ja tarjoilee virvokkeita Kotkan satamassa. Vietin joskus teininä reilun viikon Vivanilla purjehtien itäistä Suomenlahtea ristiin rastiin.

Ja pitihän sitä päästä verestämään vanhoja muistoja reilun tunnin mittaisella meripäiväkierroksella ja Ruotsinsalmen meritaistelua kuvaavalla historialuennolla.

Fort Slava, joka löytyy nykyisistä merikartoista nimellä Kukouri. Sen kaamean Åålannin sodan aikana brittiläisranskalainen laivasto-osasto posautti osan Ruotsinsalmen merilinnoitusta maata kiertävälle radalle. Nyt siellä ei ole kuin pieni pätkä vanhaa muuria pystyssä

Näinhän se menee. Puupaatti on aina puupaatti.

 

 Satamakierroksella oli myös modernimpaa kalustoa visiitillä Kotkassa.

Rajavartiolaitoksen työkalu

Hamina luokan ohjusvene Pori

Satamakierros jatkui Sapokkaan, elikkäs venesataman puolelle, josta löytyy poikkeuksetta melko paljon vierasveneitä ja tietty KPS:n omat paatit ja pursiseuran paviljonki Meriniemi.

Löytyipähän Sapokasta myös allekirjoittaneelle tärkeä purkkari, joka on ollut aikoinaan merkittävässä roolissa omaa purjehdusobsessiotani synnytettäessä. Kyseisellä MP 35:lla on tehty monta ikimuistoista reissua, koettu ensimmäiset ns. jännät paikat ja naurettu monet naurut. Sillä on myös tehty ensimmäiset kotimaan rajojen ulkopuolelle johtaneet reissut ja purjehdittu ensimmäiset ympärivuorokautiset pätkät. Yksittäisistä veneistä Pandion on omalta kohdaltani varmaan se merkittävin innoittaja.

Jos purjehdus aloitellaan jo ns. perhesportilla niin lienee ilmiselvää, että matkailuvaunupurjehdus ei juurikaan enää kiinnosta. Allekirjoittaneen mieltymys hyvin purjehtiviin veneisiin johtuu nimenomaan tuosta veneestä. Ennemmin tingin tiloista ja mukavuudesta kuin purjehdusominaisuuksista. Vaikkakin 35 jalkainen alkaa olla jo sen verran kookas, ettei tiloissakaan enää ole valittamista.