Suuri juhannusseikkailu (-sekoilu)

Oli helteinen kesäkuinen iltapäivä armonvuonna 2013 keskikesän juhlan aikaan. Pikku-Minkki oli kyntänyt Näsimerta jo puolestapäivästä lähtien ja miehistö oli levoton. Kapteeni oli jo kauan sitten luvannut, että maata olisi näkyvissä hyvissä ajoin ennen kuin tilanne kävisi sietämättömäksi. Olimme uuvuksissa. Colavarasto näytti uhkaavia merkkejä ehtymisestä ja pilssinpohja paistoi jo kirkkaana turkkilevyn alla. Ensimmäiset enteet vaarasta ja uhkaavasta kapinasta aluksella olivat kirkkaana kaikkien mielessä.

Purjehdimme äärimmäisen vaarallisilla vesillä. Tuuli oli kevyttä ja virta voimakasta. Vihamielisiä ja verenhimoisia piraatteja purjehti pitkin ja poikin Näsimerta mitä ilmeisimmin varsin tukevassa rommihumalassa. Vain vaivoin saimme estettyä useat uhkaavat tilanteet, joissa Pikku-Minkin kannelle yritettiin nousta koko vieraan aluksen voimalla. Vieraat alukset kulkivat ilman purjeita ja piti erittäin ikävää ääntä, perästä nousi sankka sauhu ja miehistö puhui käsittämätöntä kieltä. Emme ymmärtäneet heidän agressiivisesta puheenparrestaan juuri muita sanoja kuin "örrröröör" ja "kaljaa st****na". Entraushaat ojossa ja hampaisiin asti aseistautuneina nämä kirotut kaapparit jatkoivat kurssillaan suuntiman pysyessä samana. Pikku-Minkillä odotettiin pelonsekaisin tuntein ja helteestä huolimatta kylmä hiki otsalla mitä tuleman piti. Kannella tapahtuvassa myllytyksessä Minkki Crew olisi ehdottomasti ollut heikommilla, joten vain neuvokkuus ja Minkin ketteryys saattoi meidät enää pelastaa. Juuri  ennenkuin kaapparit olivat saavuttaneet entrausetäisyyden Pikku-Minkin ruorimies teki mitä yllättävimmän ja nerokkaimman manööverin mitä Näsimerellä on nähty ja tuikkasi Minkin keulan tiukasti oikealla sivuuttaen tunkeilijoiden perän sapelin kantaman etäisyydeltä. Tunkeilijat hätääntyivät Minkin manööveristä ja panikoivat aluksellaan kapteenin käskyttässä kuritonta miehistöään samalla tuntemattomalla primitiivisellä kielellä, jota emme lainkaan ymmärtäneet.

Pitkä ja vaivalloinen purjehdusmatkamme kesti ja kesti lukemattomia lasinlyöntejä, kunnes keulasta kajahti 1. vahtineljänneksen tähystäjän kaikkien niin hartaasti odottama huuto: "MAATA NÄKYVISSÄ!" Olimme saapuneet meille ennestään tuntemattoman saaren läheisyyteen. Aiemmin viikonloppuna olimme sataman tavernassa kuulleet yksijalkaiselta merimieheltä, että saarella on haudattu suuria salaisuuksia. Vanha merimies oli tuoksunut vahvasti halvalle jamaikalaiselle rommille, mutta oli kuitenkin juuri ja juuri kyennyt sopertamaan meille Salaisuuksien saaren summittaisen sijainnin.

Minkki laski varovaisesti maihin vanhaan salakuljetuslaituriin. Syväyksemme rajoitti meitä purjehtimasta liian lähelle saaren rantaa ja halusimme varmistaa nopean pakenemisemme musketin kantaman ulkopuolelle. Lähetimme nopeajalkaisen tiedustelijan rantaan varmistamaan, että ranta on ainakin tämän hetken turvallinen ja saatamme uskaltautua saarelle. Tiedustelija eteni nopeasti kuin kärppä puulta toiselle ja pusikosta toiseen pysähtyen välillä tähyilemään ja kuuntelemaan, josko metsässä liikkui jotain. Tiedustelijamme syöksyi saaren sisäosiin ja luulimme jo menettäneemme hänet kun miestä ei näkynyt eikä kuulunut vähään aikaan. Onneksi hän palasi väsyneenä, mutta helpottuneena kertoan, että saari vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä turvalliselta. Hän oli kiivennyt saaren korkeimmalle kohdalle ja tähyillyt ympäriinsä, mutta ainoa mitä näkyi olivat julkeat kaapparikaljuunat ja vihollislaivaston fregatit, jotka partioivat ristiin rastiin Näsimerellä. Suurin osa aluksista näytti kuitenkin suuntaavaan kohti etelässä kohoavaa suurta ja voittamatonta Fort Mansea. Tämä vain lisäsi levottumuutta Pikku-Minkillä. Mitä tämä tarkoittaa? Kaikki kyselivät. Onko suuri hyökkäys alkamassa vai onko vihollinen jo soluttaunut Fort Manseen ja se on kukistettu ilman taisteluja.Luoja meitä auttakoon jos näin on tapahunut.

Uskaltauduimme Salaisuuksien saarelle jättäen alukselle vain tarpeellisen ankkurivahdin. Hyvin läheltä rantaa löysimme valtavan suuren tulen jäännökset. Ovatko saaren villit alkuasukkaat käyttäneet kyseistä tulisijaa mustiin ja pakanallisiin rituaaleihinsa vai ovatko saarella majaansa pitävät salakuljettajat polttaneet pettureita roviolla? Oli syy mikä tahansa se oli pelottava ja teki meidät tuskallisen tietoiseksi saarella vaanivista vaaroista. Emme voisi hetkeksikään antaa huomiokykymme herpaantua. Saarelta löytyi erikoisia rakennelmia, joiden käyttötarkoitusta emme kyenneet selvittämään. Mahdollisesti ne oli pystytetty saaren alkuasukkaiden palvomien pakanajumalien kunniaksi ja ne liittyivät jollain tavalla heidän palvontaan. Tai sitten ne olivat mitä iljettävimpiä vempaimia, joita verenhimoiset salakuljettajat käyttivät tekoihin, joita ei kunniallinen mies voi sanoiksi pukea.

salakuljettajien laituri

Leiriydyimme rannanläheisyyteen ja täydensimme varastojamme, lepäsimme ja söimme saarelta kaatamaamme villisikaa sitä mukaa kun se kypsyi vartaassaan. Aterioinnimme keskeytyi kovaan kilaukseen joka kantautui toiselta puolelta saarta. Tarrasimme miekkoihimme, musketteihimme ja  toisiimme ja odotimme. Emme tienneet mitä, mutta se oli selvää, ettemme olleet saarella yksin. Ketään ei näkynyt, eikä mitään enää kuulunut, mutta olimme varmoja, että leirinuotiomme savu oli nähty ja aterioinnin aikainen iloinen laulumme oli kuultu. Emme voisi enää perääntyä. Alukselle oli liian pitkä matka ja leiripaikassamme meillä saattaisi olla pienoinen etulyöntiasema, sillä se tarjosi edes jonkinlaista suojaa silmittömästi ryntäävältä joukkiolta villejä.

Odotimme ja odotimme, mutta mitään ei tapahtunut. Ravittuina ja levänneinä tunsimme itsemme vahvoiksi. Pelko alkSoi pikkuhiljaa antaa tilaa kasvavalle rohkeudelle ja muistimme varsinaisen tehtävämme tutkia Salaisuuksien saarta. Kuninkaallisen laivaston amiraali ei olisi ikinä antanut meille lupaa lähteä tälle retkelle, etenkään kun alkutiedot olivat peräisin satamatavernan juopuneelta yksijalkaiselta merimieheltä. Uteliaisuus oli voittanut amiraalin vaikutusvallan ja täällä sitä oltiin. Aivan oman onnemme varassa. Minkki Crew on kuitenkin tunnettu seikkailunhalustaan ja todistaakseen maineensa ja saadakseen lisää muistoja kerrottavaksi jälkipolville kiikkustuolista uskaltautuidumme jättämään rannan ja suuntaamaan askeleemme saaren sisäosiin.

Vaellettuamme lukemattomia peninkulmia läpi tiheän viidakon saavuimme saaren vastarannalle, jossa nökötti vaikuttavan näköinen ja kokoinen paaluvarustus.Paaluvarustus oli maalattu harmaaksi ja sieltä kantautui mehevä ruuan tuoksu. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Tilanne oli kutkuttava. Voimansa tunnossa olisimme olleet valmiit syöksymään päätä pahkaa varustukselle vallataksemme sen ja nostaaksemme viirimme salkoon. Seurasimme tilannetta hetken turvallisen matkan päästä. Mitään ei edelleenkään tapahtunut ja kuljimme varovaisesti kohti varustusta. Sen edustalla oli maa tamppautunut tasaiseksi kielien suurista pidoista tai ainakin suurista ihmismassoista, jotka ovat viettäneet aikaansa täällä. Tai sitten täällä on taisteltu ankarasti. Varustuksen viereltä lähtivät pitkospuut kohti rantaa. Kuljimme niitä pitkin hetken aikaa, kun tarkkasilmäinen upseeri haistoi ansan ja käski joukkomme heti pysähtymään. Siinä se oli. Keskiaikainen pääkoukku nökötti viritettynä viereisen kiven päällä. Ansan havainnut upseeri selitti pikaisesti mikä tämä pääkoukku on ja kuinka viheliäinen ansa siitä saadaan. Väistimme virityksen varovaisesti ja pian eteemme avautui henkeäsalpaavan upea ulappamaisema. Maisema oli niin kaunis, että unohdimme missä olimme ja ilmeisesti tämä olikin ollut saarelaisten tarkoituskin, sillä takaamme kajahti huuto:"lähettekö saunaan?". Meidät oli yllätetty. Olimme pulassa. Ei tietoa ulospääsystä. Oli pakko keksiä jotain. Joukkomme johtaja lähestyi puhujaa, joka kaikeksi onneksi puhui ymmärtämäämme yleiskieltä ja tarjosi tälle taskustaan lasihelmiä, jos hän päästäisi meidät menemään. Kerroimme, että olemme kuninkaallisen laivaston palveluksessa ja ennemmin tai myöhemmin meitä alettaisiin etsiä, ettekä te saarelaiset olisi enää turvassa. Me puolestamme lupaamme kautta kiven ja kannon, ettemme paljasta Salaisuuksien saaren salaisuutta kenellekään elävälle sielulle ja viemme sen mukanamme minne ikinä päädymmekin.

Joukkien johtaja oli otettu lupauksistamme ja lasihelmistämme. Hän antoi meille vastalahjaksi tynnyrillisen omenoita, banaaneja ja traania. Olimme enemmän huojentuneita henkikultamme säilymisestä, kuin heimopäällikön meille suomistaan lahjoista, kun irrotimme Pikku-Minkin salakuljettajien laiturista ja suuntasimme takaisin kohti Fort Mansea toivoen, että kaikki olisi kunnossa siellä ja se olisi selvinnyt mahdollisesta taistelusta vihollisalusten kanssa. Minkki saapui illansuussa Hare Islandille, Fort Mansen ensimmäiseen eduslinnakkeeseen ja silloin tiesimme olevamme turvassa. Kotimatka oli mennyt rauhallisemmin ja saimme jo Kusikareilta seuraksemme muita kuninkaallisen laivaston aluksia ja purjehdimme yhtenä armaadana kohti kotia.

Läpi synkän ja myrskyisän Näsimeren

Perjantaina tulikin sitten taas vodaa taivaalta, eikä tuulikaan näyttänyt mitenkään houkuttelevalta. Alkuperäinen ajatus oli liittyä Kesäyönpurjehdus fleettiin ja roikkua mukana jonkin aikaa, mutta ei me nyt niin innokkaita oltu kastumaan, että väkisin olisi pitänyt järvelle suunnata. Viikonlopun lähtö siirtyi suosiolla lauantaille, kun iltaa kohti oli luvattu jopa tuulen heikkenemistäkin. H-bååtti nyt on kuitenkin melko pieni ja 14m/s puuskat alkavat olla, jos ei nyt ihan riski, niin ainakin kaukana mukavasta purjehduskelistä.

Uusiutunut Minkki Crew suuntasi Hare Islandin marinaan puolikuuden aikoihin illalla ja keskittyi lähinnä hengailuun ja ihmettelyyn. Tuulta oli ihan purjehduskelpoisesti, mutta rannasta lähtö olisi saattanut olla vähintäänkin haastavaa kapeassa laiturivälikössä suoraan perän takaa puhisevien massiivisten tuulenpuuskien ulvottaessa vantteja. Niinpä aikaa tapettiin eväistä nauttien ja karttaa ihmetellen. Alkuperäinen suunnitelma olisi ollut suunnata Lamppariin Naviksen tukikohtaan ja viettää ilta siellä saunoen ja grillaten. Sunnuntain tuuliennuste näytti kuitenkin kryssittävää kotimatkaa ja pienellä aikataulupaineella varustettu Minkki Crew päätti ensin suunnata Pimeensalmelle ja katsoa siellä tilannetta uudestaan.

Minkki irrotettiin sopivassa kahden tuulenpuuskan välisessä aikaslotissa ja ampaistiin Freddie perässä kirkuen kohti Jänissaaren aalloonmurtajaa. Isopurje nykäistiin salkoon, mutta balanssihan on aivan onneton pelkällä isolla purjehdittaessa. H-veneen fokka taas tuntui hieman suurelta tässä kohtaa, joten peliliikkeenä nykäistiin viklan fokka ylös. Balanssi oli vieläkin huono, muttei sentään erittäin huono niinkuin ennen ko. rättiä. Vähän viritelmähän tuo oli, mutta neliöitä tuntui olevan juurikin sopivasti ylhäällä.

Joku kaunis ja ennenkaikkea tuulinen päivä koitan vielä viklan isoakin H-veneessä. Jos viklan lakanat toimivat tuossa niin sitten loppuu syyt olla purjehtimatta liian kovassa tuulessa.

Pimeensalmeen Pikku-Minkki sniikkasi silkin pehmeillä tassuillaan niin äänettömästi, että saunastaan uimaan pulahtaneella ja yllätetyksi tulleella Eevan asuisella suomi-neidolla tuli melkoinen kiire takaisin löylyihin. Alaston neitokainen kirmaamassa lämpöisessä kesäyössä on sitten kaunis näky. Tuulihan tyyntyi salmeen lähes täysin ja vietimme hetken jos tovin lillutellessa kivenheiton päässä edellä mainitusta saunalaiturista. Kirmausnäytteen antanut neito pysyi kuitenkin saunassaan, eikä enää tullut meitä tervehtimään.

Tuuli oli kuljettanut Pikku-Minkkiä varsin suotuisasti ja yksissä tuumin todettiin, että eiköhän me jatketa matkaa. Salmella oltaisiin kuitenkin oltu ihan kaksistaan ja ilta olisi kulunut pelkästään eväiden nauttimiseen ja kortin peluuseen. Purjehtimaanhan tänne oli tultu. Aikaisemmin suoritettu yhteyskokeilu Orvokin suuntaan kieli, että Vellamo ja Aegir majailevat Säynäsaarilla. Viklan fokka survottiin keulaluukusta sisään ja Minkin oma keulapurje nostettiin matkaa jouduttamaan. Veneelläkin tuntui olevan menohaluja, kun se suuntaisi keula kohisten kohti Säynäsiä. Jonkun verran saatiin jopa kiinni edellä kulkenutta purkkaria, joka näytti suunnistavan samaan kohteeseen, mutta oli valinnut reitikiseen Harvassalon itäpuolisen väylän ja oli siten kirinyt meihin melkoisen kaulan sillä välin, kun lilluttelimme Pimeensalmella saunalaiturin edessä. Kummalla nyt sitten oli paremmat näkymät tai enemmän tapahtumia jäänee jokaisen itsensä mietittäväksi.

Säynäsille saapuessa tiuku löi jo kymmentä ja kaikki saunavuorot olivat päättyneet. Aegir viritteli uudet tulet saunaan ja Minkki Crew suuntasi Aegirin kanssa lauteille. Saunan jälkeen alkoi perinteinen maggaran rillaaminen ja oli muuten ihan virallista Jutimaggaraa. Olihan se hyvää, mutta kalpeni kyllä Vellamon ja Aegirin grilliherkuille... Minkki Crew haistaa tässä eräänlaisen haasteen reissueväiden kilpavarustelun suhteen...

Maggaran liekityksen jälkeen olikin aika tehdä suuria tekoja ja päättää jäädäänkö Säynäsille yöksi vai jatketaanko matkaa kotiinpäin. Sunnuntaina olisi kuitenkin etelätuuli (=vastainen) ja Tampesterissa pitäisi olla ennen puoltapäivää. Neuvoa antavan evään jälkeen päätös oli selvä. Palaamme Pimeensalmelle nukkumaan, josta kotiin ei ole pahimmassakaan tapauksessa kovin pitkä matka. Minkki irrotti Säynäsiltä joskus yhden maissa yöllä ja suuntasi keulansa kainosti kuin neitsyt hääyönään kohti öistä Näsimerta ja Pimeensalmea. Perille pääsyn jälkeen ei kauaa tarvinnut unta odotella.

Kello soi aamuyhdeksältä ja pikaisten aamutoimien jälkeen Minkki oli taas menossa. Kotimatka oli mitä hienointa purjehdusta luovien pitkin Näsinselkää ja samalla haasten ilmeisesti Tapsin venettä, joka yritti välillä karata ja toisinaan tuntui pakittelevan vastaan. Taisto jäi ratkaisematta, kun meidän viimeinen tikki kuljetti Minkin suoraan Jänissaaren aallonmurtajalle Keissaaren kärkeä kirjaimellisesti hipoen. Etäisyys meidän ja tämän toisen purkkarin välillä oli koko Näsiselän läpi kryssimisen jälkeen suurin piirtein sama kuin Palliksen kulmilta alkaneen matchin alussa. Reissu oli loppucolaa vaille valmis ja oli aika pakata purjeet ja lähteä kotiin.

ps. kuvat tulevat seuraavassa päivityksessä
pps. kuvat lisätty
pps. kannattaa lukea ja katsoa mitä tapahtui samaan aikaan toisaalla

Paisteen jälkeen tulee vesisade

Ei pidä valittaa kun on kesä ja kuuma. Ei siis missään nimessä pidä valittaa ja onhan tässä ainakin tullut reenattua kevyen tuulen purjehdusta jo ihan olan takaa. Minkkiä on uitettu lähes joka päivä viime viikolla ja niinä päivinä kun ei olla purjehdittu, on joko pyöritty Naviksella järvellä tai tehty jotain muuta kivaa. Tämän kesän veneilykurssi on nyt saatettu päätökseen ja palataan koulutusasiaan taas elokuussa päällikkökurssin tiimoilta. Nyt voi keskittyä omaan harrastamiseen ja Näsimeren koluamiseen.

Pirkanmaalla viime aikoina vaikuttanut varsin kevyt (=olematon) tuuli on tehokkaasti rajoittanut purjehdusaluetta ja niinkuin ahkerat lukijat ovat huomanneet niin paljon Pallosaarta pidemmälle ei ole vielä päästy. Pallosaari on muuten saanut minkkislangissa jo nimen "Pallis". Viimeksi sunnuntaina olin yksin Minkillä liikenteessä ja vilvoittelemassa lauantaisen Sauna Open Air - visiitin välittämistä löylyistä. Tuuli päätti taas rajoittaa toimintasädettä niin, ettei Tampesterin silhuetti päässyt tälläkään kertaa katoamaan horisonttiin ja kahden tunnin skiglauksen jälkeen tuuli sitten loppui kokonaan. Lilluttelin 1,5 tuntia Palliksen edustalla kuunnellen Minkin ghettoblasterista Radio Rockin Rammstein kronologiaa ja tavasin Tulen ja Jään Laulun 2. osaa. Aurinko armas kärytti melko voimakkaalla intensiteellillään jo ennestään punertavaa pärstää ja samaan aikaan Palliksen rannoilta hyökkäsi Minkin ja minun kimppuun lauma jättiläisitikoita. En ole muuten ikinä nähnyt niin suuria monsteri-itikoita, jotka tarttuvat purjeisiin ja pörräävät verenhimoisesti ympärillä. Siinä allekirjoittaneelta loppui pian sekä cola, että huumori. Rammstein jäi taka-alalle kun Freddie Mercury aloitti oman soolonsa ja kiidätti Minkkiä takaisin kohti Hare Islandia. Paketoin lakanat ja valmistelin veneen rantautumiseen samalla kun Minkki ohjasi itseään kohti kotia. Minkin automaattiohjaus toimii muuten levankiskon ja pinnan knaapin väliin pingotetulla köydenpätkällä. Kyllä se suurin piirtein suoraan sillälailla kulkee ja tarvittaessa venettä käännetään kuin moottoripyörää, eli kallistamalla. Turvallista matkaa ja silleen...

Päivänä eräänä Jänissaaressa pyörähtäessäni huomasin tutunnäköisen veneen naapurilaiturissa.

Kuvan paatti ei ole Pikku-Minkki vaikka yhdennäköisyys on häkellyttävää. Kyseessä on Pikku-Minkin kaksonen nimeltään Sigma, jota katselin (=kuolasin) viime talvena nettiveneestä useampaan kertaan. Fiilis oli varsin mielenkiintoinen, kun huomasin lahtelaisveneen nyt muuttaneen Tampereelle. En vielä tavannut omistajaa, mutta hän on varmasti tehnyt hyvät kaupat hankkiessaan sinivalkoisen sisaren itselleen.

Tänään maanantaina tuntui kuin Näsimeri olisi tullut Tampereen keskustaan. Itse ajelin Lielahdessa pahimman sateen aikaan ja sukeltelin Volvolla pitkin risteyksiä. Eräskin vesiponni pääsi yllättämään syvyydellään, mutta onneksi ei sentään auto hyytynyt keskelle Näsimeren vasallia. Kastuin kuitenkin jolkottaessani Katsastusmiehen pihan poikki. Joo kyllä, käytin auton leimalla tänään ja suorin siitä muutaman mutkan kautta minnekäs muuallekaan kuin Jänissaareeen. Pilvet näyttivät vieläkin niin synkiltä, ettei kyllä edes tehnyt mieli lähteä vesille, vaikka pitkästä aikaa Nässyllä oli tuulta sen verran, että paatilla olisi saanut jonkun verran purjehtiakin.

Minkille nimi

Launtaiaamuna allekirjoitanut palasi työreissusta ja koitti kovasti palautua matkasta ennen iltasella tapahtuvaa Minkin kastetta. Matka meni kohtuullisen mukavasti ja yleensä Aasian reissuilla vaivannutta Uralin ympäristöön sijoittuvaa ketutusta ei tällä kertaa esiintynyt juuri lainkaan, sillä onnistuin koisimaan lähes koko lentomatkan mennen tullen. Luonnollisestikaan jetlagista toipumista ei edistetty minkäänlaisilla päiväunilla, vaan koko lauantaipäivä painettiin menemään erinäisiä asioita hoidellessa.

Iltapäivällä koko Minkki Crew kokoontui Jänissaareen ja poksautti shampanpullonkorkin kohti ohi leijaillutta cirrocumulus -hörpylää. Skumppa jaettiin kristillisiä perinteitä noudattaen tasan kaikkien läsnä olevien henkiolentojen kesken. Luonnollisesti itse juhlakalu sai yhtäsuuren osan kuin muutkin. Aiemmin suunnitellut puheet olivat varsin lyhyitä ja ne korvattiin pääasiassa levottomalla ja mauttomalla läpänheitolla. Toisaalta makuhan se on huonokin maku ja onhan se naapurin koirakin väittänyt, että makuja on monia samalla kun se keskittyi nyssyköidensä putsaamiseen. Se niistä puheista siis. Minkin kasteen yhteydessä Minkki Crew sai upouudet tiimipaidat kauniimmilta puoliskoiltaan.

Edestä

Takaa

Jatkossa Minkki Crew purjehtii siis asiaankuuluvissa ja yhteneväisissä varusteissa. Kastejuhla jatkui sitten Tampereen yössä koulunsa lopettaneiden valkolakkien keskellä.

Sunnuntaina Minkin keula suunnattiin varsin olemattomassa tuulessa kohti Aitolahtea, jonne pääsy kesti reilun 3 tuntia. Matkaahan Hare Islandilta Real Coveen ei ole kovin paljoa, mutta kun ei tuule niin ei tuule ja kun se vähäinenkin on vastaista niin se matka sitten kestää. Mercuryahan ei tosipurjehtija käytä, jos se vain suinkin on mahdollista. Lisäksi purjehtijahan on perillä heti kun köydet irtoavat kotilaiturista. Aitolahdelta takaisinpäin tultiin sitten jonkun verran vauhdikkaammin ja Minkkiä varjostanut isompi purjevene jäi killumaan kauas taakse. Kyseinen vene oli tikannut ylöspäin samaa vauhtia meidän kanssa, mutta avotuulella se näytti selkeästi jäävän jalkoihin. Kotiinpäin matka taittui jopa sen verran nopeasti, että koukattiin Naistenlahden ja Pajasaaren editse suoran kurssin sijaan.

Maanantaina Minkki Crew lähti suuremmalla joukolla liikenteeseen tuulessa, joka olikin yllättävän puuskainen. Hieman epäonnistuneen trimmin takia vene kallisteli vähän turhan voimakkaasti ja nousukulma jäi vähän turhan vaatimattomaksi. Reittisuunnitelma näytti Pallosaaren kiertamistä ja menomatka saaren taakse asti sujui hetkittäin varsin vauhdikkaasti, mutta selkeästikin tässä on vielä keskusteltavaa Minkin kanssa, jotta sen aivoitukset selviävät myös meille. Pallosaaren takana hetkittäin navakka tuuli tyyntyi sitten lähes täysin. Erittäin kevyessä tuulessa pelkkään spinaakkeria pumpaten matka taittui kuitenkin yllättävän nopeasti, kunnes aikataulu alkoi vastustamattomasti painaa päälle. Loppujenlopuksi ei meille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tulla maitojunalla kotiin ja pöräyttää Mercury käyntiin. Paljon tuli kuitenkin kokemusta ja oppimiskäyrä veneen suhteen otti jyrkemmän positiivisen kulmakertoimen. Ei se nyt vielä eksponentiaalisia mittasuhteita saanut, mutta hyvä reissu oli kuitenkin.