Tall Ships Race & Minkki Muroleella

Pikku-Minkki sai lillutella yksinään varsin pitkään Jänissaaressa, ennenkuin se päästettiin taas temmeltämään aaltojen väliin. Syy tähän purjehduspaussiin oli pariviikkoinen työreissu ja kiireinen kesäloma (!). Ensimmäisellä lomaviikolla rempattiin olohuone ja ajeltiin Virroille mökkeilemään ja bongailemaan tamperelaisia veneitä Virtain laivarannasta. Minkki Crewn aikataulutus oli juurikin pari päivää myöhäisempi kuin Purjeen Viemällä ja Sailventuresilla, sillä molemmat näyttivät jättäneen Virtojen pölyt jo taakseen, kun saavuimme (autolla) paikalle. Molemmat näyttivät kyllä dokumentoineen tapahtumarikasta matkaansa varsin kiitettävästi. Olisi ollut kiva nähdä jossain tuolla matkan varrella.

Virroilta Minkki Crew käänti Volvon keulan kohti Isoa Kirkkoa ja sen kirkkaita valoja, sekä siellä hetkellistä majaansa pitävää Tall Ships Racea. Sää ei torstainakaan ollut mitenkään liian kaunis ja TSR:ssäkin saatiin muutama vesikuuro niskaan. Jostain kumman syystä Minkki Crewta erehdyttiin pitämään useampaan kertaan ulkomaalaisena. Ehkä kesäloman aikana kasvatettu taliban-tyylinen parta ja italialaisen pursiseuran paita kävivät sopivasta valepuvusta ja illuusio etelä-eurooppalaisesta Flaviosta oli valmis. TSR:ssä oli mukana muutamia minulle ennennäkemättömiä paatteja ja paljon jo ennestään tuttuja aluksia. Päräyttivämmät tuoksut irtosivat ruotsalaisesta Gotheburgista, joka tuoksui siinä määrin tervalle, että heikompaa hirvitti.

Komioita ovat kyllä suuret purjelaivat ja onhan tuo etelä-amerikkalaisten merimiesten naisia kohtaan osoittama kohteliaisuus aivan vertaansa vailla. Cuauhtemocilla saatettiin joka ikinen neitokainen kädestäpitäen laivalla ja flirtattiin siihen päälle :) hauskoja veikkoja. Joku on joskus kysynyt minulta, että mikä noissa isoissa purjelaivoissa on niin loputtoman kiinnostavaa. Vastaustahan en tietenkään ole pystynyt antamaan, kun itselläni on muutenkin jonkinlainen obsessio kaikkeen mikä liittyy veteen ja mereen, äyriäisten syöminen poislukien. Jos yksi nykyisin purjehtivista suurista purjelaivoista pitäisi erikseen mainita erityisen esteettisenä aluksena niin olen nostanut esille norjalaisen Statsraad Lehmkuhlin. Ei siinä sinänsä mitään erityistä ole, ihan tavallinen saksalaisvalmisteinen rahtilaiva 1900-luvun alusta, mutta erittäin sopusuhtainen sellainen. Toinen erityisesti ihailemani alus on Aurajoessa makaava Suomen Joutsen, joka näyttää äkkiseltään varsin samanlaiselta. Jos sivuutetaan rikaus ja parkki vs. fregatti aihe ja katsotaan pelkkää runkoa niin voidaan huomata melko paljon yhteneväisiä muotoja molemmissa aluksissa. Erot saksalaisen ja ranskalaisen rakennustavan välillä löytyvät yksityiskohdissa ja niiden koristelussa, jossa ranskalainen pesee saksalaisen mennen tullen. Joutsen on todella kaunis alus ja Tall Ships Racessa vieraillessa itseäni ottaa hyvin usein melko isosti päähän miksei Joutsen ole purjehduskunnossa. Samanikäisiä aluksia kyntää meriä vaikka kuinka paljon, mutta Suomesta ei muka löydy riittävästi rahaa pitämään merkittävää suomalaisen merihistorian ikonia purjehduskunnossa. Samaan aikaa Ruotsissa rakennetaan Gotheburgin kaltaisia 1800-luvun replikoita... Toivottavasti Suomen Joutsen vielä joskus purjehtii ja jos niin käy niin allekirjoittanut vaihtaa alaa siltä istumalta.

Kotimaista sail trainingia edusti tuttuun tapaan STAF ja kuunari Helena, sekä purjelaivasäätiön pienenpi alus Vahine, johon allekirjoittaneella on aivan erityinen suhde. Edellisen kappaleen avautumisesta huolimatta STAF tekee kyllä hienoa työtä kovin rajallisilla resursseilla ja siihen nähden Hellu on mahtava saavutus. Kaunis ja hyvin purjehtiva iso kuunari, jolla alkaa olla jo laivamaisia ominaisuuksia. Kovin hyvää kuvaa en saanut napattua kummastakaan purjelaivasäätiön aluksesta, mutta siinä ne nyt kuitenkin ovat. Vahinesta nyt ei tosin kovin paljoa näy...

Hellu ja Vahine

Sekä Hellulla, että Vahinella on takanaan varsin kunnioitettavat lukemat perävanaa, jonka kartuttamiseen Minkki Crew on myös osallistunut oman aikataulunsa sallimissa puitteissa. Paljastettakoon tässä yhtedessä vielä, että allekirjoittanut kuuluu myös Vahinen päällystöön.

Torstaisen Tall Ships Race visiitin jälkeen tuli perjantai ja Pikku-Minkin oli aika nostaa purjeet ja lähteä halkaisemaan Näsimerta. Perjantain pohjoistuuli oli jo valmiiksi jokseenkin kovaa ja sitä tuli lisää lähestulkoon heti Jänissaaresta irrotuksen jälkeen. Ajoimme ensimmäistä halssia ulos ja aallot kasvoivat sitä mukaa mitä kauemmas kotisatama jäi. Keissaaren kulmilla tuli puheeksi, että onkohan toi keulaluukki varmistettu ja onko keulapiikissä oleva ilmanvaihtoventtiili kiinni? Kohauttelin siinä olkapäitä ja vaivauduin pitkin hampain kömpimään sisään ja varmistin luukun, sekä ilmanvaihtoventtiilin tiiviyden. Noin 5,35 sekuntia myöhemmin tapahtui ensimmäinen keulan sukellus. Olin juuri ehtinyt takaisin kajuutan luukulle kun Pikku-Minkki syöksyi veneenkorkuiseen aaltoon kovalla purjepaineella ja syöksyi aallon läpi niin, että muutaman kymmenen litraa Näsimerta tuli sitloodaan asti. "In Musto we trust" ja Minkki Crew pysyi kuivana, vaikka vettä oli ihan riittävästi laatikon pohjalla. H-veneen automaattityhjennys ei ole tehokkaimmasta päästä, joten siinä meni hetken aikaa ennenkuin veneeseen syntynyt kahluuallas oli suurimmaksi osaksi poistunut. Näsiselän itärannalla aallonkorkeus alkoi toistuvasti ylittämään veneen korkeuden ja tuuli tuntui yhä kovenevan. Järki voitti tunteen ja ylpeyden, kun Minkki pyöräytettiin ympäri ja se aloitti miehekkään surffailun takaisin kohti Jänissaarta. Vauhtia oli ainakin riittävästi :)  Rannassa pikainen tarkastus Siilinkarin tuulimittarista ja totuus paljastui. Poihjoistuuli 14 m/s ja puuskat 17m/s. Se alkoi olla aika rajoilla H-bååtille.

Jänissaaressa Pikku-Minkki liittyi Hai SM-purjehtijoiden joukkoon ja Minkki Crew sai taas tahtomattaan kuunnella vanhempien purjehtijoiden neuvoja ja kommentteja kuinka H-vene kestää ilman mitään reivejä yms. 25 m/s ihan heittämällä. Kyllähän maailmaan länkytystä mahtuu, mutta itse en kyllä tuota 25 m/s pysty nielemään. Ei tulisi mieleenkään lähteä Hååkanilla ulos tollaiseen keliin. Odoteltiin yön yli Jänissaaressa ja lauantaina aamupäivästä lähdettiin uudelle yritykselle kohti pohjoista.Matka taittui jo huomattavan paljon miellyttävämmin ja ensimmäiseksi etapiksi muodostui Maisansalon leirintäalua, josta noukittiin veneellä yksi mies lisää. Samalla käytiin sisäistämässä Maisan ravintolan tarjoilema Maisan burger, joka oli muuten varsin hyvän makuinen. Maisansalon ranta oli muutenkin oikein mukava vierailukohde, kunhan muistaa kiertää karavanaarit riittävän kaukaa mullanhajun tarttumisen ehkäisemiseksi.

Minkki sujahti leirintäaluuen laituriin.

"Karavaanari karavaanari on kaikkien kaveri"

Maisan ravintola ja näkyvät varsinaiseen vierassatamaan

Maisansalosta matka jatkui uusin eväin kohti Kurua ja Kurun markkinoita, jonne saavuttiin illalla puoli yhdentoista jälkeen. Tuuli oli totuttuun tapaan vastainen ja maileja kertyi, kun Minkki tikkasi näsijärveä ylöspäin. Wänkkäveden viime metreillä nykäistiin Freddie käyntiin ja ajeltiin viimeinen puolimailia Kuruun. Aikaa matkaan paloi useita tunteja ja Kurun markkinoista ei kyllä ollut enää mitään jäljellä, kun Minkki kiinnittyi Kurun satamaan. Kurun yöelämä ja kirkkaat valot johdattivat Minkki Crewn pian vetävällä askeleella kohti yön rientoja.

 Kurun Kievari ja vetävä askel

Meno oli melkoista ja mieli korkealla, kun Minkki Crewn astuessa sisään Kurun Kievariin, tuotiin ensimmäistä asiakasta jo niska-perse-otteella vauhdikkaasti ulospäin. Samainen herrasmies nähtiin kyllä myöhemmin illalla taas baarissa. Ilmeisesti pieni jäähdyttely ulkona auttaa kurulaisessa hermokontrollissa. Ilta sujui aboriginaalien kanssa jutskaillessa, virvokkeita nauttiessa ja Kyösti Majavan laulaessa karaokea. Kyösti Majava on siis Minkki Crewssa omaksuttu taitelijanimi, joka saattaa päätyä minkä tahansa karaokebaarin tai muun tilataideteoksen signeeraukseen. Jos Kyösti saa joskus niin sanotusti nimeä niin tiedätte sitten ketkä ovat asialla.

Vene löytyi Kievarikeikan jälkeen Kurun satamasta pienestä sumusta huolimatta

Illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla sitten kalpeena hiljaa - piti taas paikkansa ja olo oli hieman hiekkainen kun irroteltiin Kurusta ja suunnattiin Wänkkäveden halki kohti Muroleeta. Kanavalla Minkki Crew pieneni yhdellä hengellä ja safkaamisen sekä varastojen täydentämisen jälkeen Pikku-Minkin keula käännettiin kohti etelää ja kotia kohti.

Turistiräpsy Muroleen kanavasta

Paluumatka sujui varsin vauhdikkaasti kokoajan kovenevassa pohjoistuulessa ja Minkki alkoi ottaa taas varsin miehekkäitä kallistuksia kun Koljonselällä lähdettiin koukkaamaan länteen ja kiertämään Säynäsaaria, jossa oli tarkoitus yöpyä Ännän tukikohdassa. Säynäsillä oli melko rauhallista, vain yksi vene oli laiturissa ennen meitä ja seuraava saapui kun sauna oli lämpenemässä. Ilta meni muuhun reissuun nähden varsin rauhallisesti, kun reissurasitus alkoi jo painaa silmäkulmaa. Illalla tuuli tyyntyi muutamaksi tunniksi vain alkaakseen entistä kovenpana aikaisin aamulla. Allekirjoittanut lopetti nukkumisen jo hyvissä ajoin ennen aamukuutta, kun kiinnitysköydet alkoivat narista ja vantit vinkua heti aamutuimaan.

Säynäsiltä kotiinpäin lähdettiin pelkän fokan voimin ja siltikin 10 solmua meni hetkittäin surffeissa rikki. Ainakin jos kännykkä gps:n on uskominen. Vauhdikasta se oli joka tapauksessa ja Jänissaaren kulmille saapuessa aallonkorkeus alkoi olla samoissa mittasuhteissa kuin perjantain ensimmäisellä yrityksellä.