Minkki Crew runs Iso-Minkki Vol 5

3.10.2013

Joutsen nousi siivilleen Calaisin aallonmurtajan päässä ja ylvään olennon eteneminen sai ansaitsemansa huomion myös kanaalin ylitykseen suunnanneelta autolautalta, jonka komentosillalla otettiin asento ja tervehdittiin asiaankuuluvalla tavalla. Vetisten Salien suurvisiiri on suonut suosionsa Joutsenen matkalle ja sallinut vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen hyvät sääolot. Syksyisellä Pohjanmerellä yleensä kummittelevat mörkömatalat ovat loistaneet poissaolollaan ja kuljetusvoimaa on varsin poikkeuksellisesti virrannut koko ajan itäiseltä sektorilta. Joutsen on slööraillut käytännössä koko matkan aina Kielistä, Helgolandin ja Calaisin kautta Sateenvarjokaupunkiin asti, jonne tullaan saapumaan reilusti etuajassa. Kainosti kuin neitsyt hääyönään on Iso-Minkki lasketellut aaltoja alas ja innostunut välillä jopa surffailemaankin. Toisinaan meno on silti muistuttanut ratsastuskoulun laiskimman konin kannustamista parin metrin laukkaan.

Purjehdusmatkoihin kuuluva pohjakosketus toteutui kropsun polttamisella uunivuokaan ja taas tarvittiin, jo aiemmin sankarinviitan hankkinutta ja POB-operaatiossa kunnostautunutta, erityismaininnan ansainnutta pintapelastajasavusukeltaja Luukkasta, joka vaaroja uhmaten ja itseään säästämättä syöksyi tuntemattomaan, repi käryävän kropsun ulos Helvetin tulista ja saatteli tuotoksen Kanaalin saksalaisten sukellusveneiden ja muiden hylkyjen sekaan. Tukalien tilanteiden ja ylitsepääsemättömien haasteiden erikoismies jälkihoiti tilanteen salamannopeasti avaamalla meriklaaratut luukut ja tuulettamalla veneen. Hetken aikaa aluksen habitus muistutti viime vuosisadan alun höyrypurjealusta. Herkkä mieli käsittelee edelleen shokeeraavaa tilannetta ja sen jälkeisiä traumatisoivia hetkiä. Intensiivisiä terapiaistuntoja jouduttaneen pitämään Tjäreborgin viinituvissa.

.................

Vetisten salien Suurvisiiri:
Huh, taputeltu alkaa taas olla tämä armada. Noin 1000 mailia, josta 700 tuulivoimalla on varmastikin tämän kyseisen legin ennätys. Legin huippunopeuskin tuli laitettua uusiksi Cherbourgin satama-altaan jo siintäessä, kun Tommi ruorasi tauluun 12,5 solmua, 13m/s sivuvastaisessa. Omasta puolesta iso kiitos taas kaikille osasyyllisille ja legendaarista Koka-Ollia lainatakseni: "lisää paskaa vaan housuun ja seuraavaa säätiön reissua odottelemaan"
Tässä kohtaa vielä erikoiskiitos Raimo "Rami" "Rampe" Siirolle, joka kiitettävällä intensiteetillä tekstaili meille mieluisia sää - ja logistiikkatietoja koko matkan ajan.

Peränais-Siekkinen:
Luulin kuusi ja puoli vuotta sitten jääneeni eläkkeelle  sail training -hässäkästä elikäs vapaaehtoisesta nuorisotyöstä maailman merillä. Harvinaisen hauskan Karibian keikan jälkeen tehdyn lopeta vielä kun on kivaa -päätöksen pyörtäminen taisi olla oikea ratkaisu, semminkin kun näiden välivuosien aikana Pohjanmerellä onkin tauonnut tuulemasta 30 m/s päin lärviä, konsernin kurahaalarit lakanneet vuotamasta ja muonaksi saa ostaa muutakin kuin pussikeittoa. Ja nämä maksavat oksentelija...asiakkaat ovat olleet todella lystikästä sakkia. Kiitokset kaikille ja erityisesti kiitokset Iki-seilorin sääfaksipalvelulle ja Jusa Santalan eksakteille neuvoille merkkaamattomia poijuja kylvävistä sakuista ja epämääräisistä suisidaalifiskareista.

Saukkonen:
Edelliseen blogiin oli lainattu erästä lausahdustani, ja koska lainaus oli erittäin epätäsmällinen, lienee paikoillaan hieman asiaa oikaista.
Veneitä suunnittelee sekalaisen amatöörisuunnittelijajoukon lisäksi korkeasti koulutettuja alansa ammattilaisia. Allamme oleva Swan on iästään huolimatta erinomainen alus, mutta jotain pientä mielipahan tynkään tähänkin on lipsahtanut maineekkaasta suunnittelijastaan huolimatta. Tarkoitan vessaa.
Olen täyteläisen ämmän (M) kokoinen rotuperseinen keskiäkäinen suomalainen mies, jonka hanuri ei pienene piiruakaan alukseen astumalla. Enkä ole kuullut, että kenenkään muunkaan beba olisi kaijalta kannelle astuessa niin tehnyt. Siksipä hämmästelenkin suuresti, että miksi ihmeessä tässä uljaassa kulkimessa on normiveneen messin kokoisissa kolmessa vessassa kussakin munakupin kokoinen venevessan miniatyyri, ihan kuin nukkekodista lainaan otettu. Ja poikittain veneen keskilinjaan nähden. Joka ikinen pönttö. Kiesus. Tarkoitukseni on seuraavaksi hieman kuvailla sitä, että mitä kaikkea harmia tästä koituu. Tarina sisältää joitakin merielämän raakoja perustotuuksia, jotka saattaa merielämää tuntemattoman maakravun aamiaiseen antaa ondon bukén. Eli sarjakuvat saattaa olla juuri nyt sinulle parempi valinta.

Aluksen irrottua rannasta alkaa tietysti pakollinen venevessan käyttö. Mutta tätä edeltää detalji, joka on syytä mainita kokonaisuuden hahmottamista helpottamaan.
Yleisten tapainturmellusten ja perinteitten tallomisten vuoksi merimiehet ovat joutuneet luopumaan päivittäisestä rommiannnoksestaan. Taitava seilori hoitaa nestetankkauksen tietysti lähtöä edeltävänä iltana, mutta koska oudoissa maissa ja vieraissa satamissa mittayksiköt ovat joskus epätarkkoja, niin kovin helposti tuo tarkkuutta vaativa toimenpide lipsahtaa ylikunnon puolelle, jonka seurauksena seuraavana päivänä kakki on hyvin märkää.
Vatsan murahtaessa ja paatin ollessa reilu 20 astettakin länässä alkaa poikkipuolisen miniatyyrivenevessa-irvikuvan äärellä outo näytelmä. Siis rotuperseisen miehen asettaessa screbansa mukavasti pöntön puolelle, on tanakamman tavaran exitti takalauteen päällä. Kaki nyt siinä sitten. Eli ensin pitää harmaavesien puolelta lirauttaa tankki tyhjäksi siihen munakuppiin loiskumaan. Kuppi on etukenossa sen parisenkymmentä astetta, ja kun edellisen illan nestetankkauksen vuoksi liru on hieman vaatimatonta runsaampi, niin siinähän ne screbat sitten kelluu omassa ureassa. Ei oikeen vaikuta Swan-purjehtijan meiningiltä. Mutta eipäs jumiteta tähän, vaan jatketaan sen tanakamman tavaran parissa. Jos paatti onkin niin päin länässä, että pönttö on alatuulen puolella, niin sillon paskominen on ikään kuin riu'ulla istumista mäkihyppääjän alamäkikyykyn kaltaisessa tiukassa etukenossa, kun koitat yltää tarpeettoman suuren vessan vastaseinässä olevaan kahvaan tukea saadaksesi. Peräsuolessa vellova märkä kakka kehittää tietysti seurakseen tömäkkää paineista suolikaasua, jolloin pieninkin epätarkkuus sulkijalihaksen hallinnassa aiheuttaa ripulipaskan räjähdyksen omaisen leviämisen mäkihyppykyykyssä pöntönreunalla taiteilevan seilorin hanurista sotkien takaseinää vessapaperirullasta ovenkahvaan saakka. Swan-purjehtijan itsetunto rispaantuu tästäkin hieman.

Toivomukseni olisi, että seuraavan upgreidauksen aikana nää nykyiset vessan nurkassa naurattavat minikalusteet palautetaan sinne nukkekotiinsa tai johonkin, ja tilalle istutetaan täysmittainen pönttö aluksen keskilinjan suuntaisesti. Sillon Swan-purjehtijan habitus pysyy suihkunraikkaana, eikä vessakäynti ole tolkutonta tarpeetonta kikkailua.

Mutta on minulla toinenkin toivomus. Aina tavatessasi henkilön, joka kehuu olevansa jossain tekemisissä venesuunnittelun tai-rakentamisen kanssa, niin muista aina kysyä, että pitkittäin vai poikittain. Jos vastaus on poikkipuolinen, niin sivalla lepattavan keulapurjeen skuuttiköyden terävyydellä kunnon korvatillikka. Ehkä jokupäivä saadaan maailmasta parempi, ja se viimeinenkin poikkipuolisen kakkimon piirtäjä tulee oikeaan uskoon; pitkittäin.


Ai niin.

Meri on kaunis.

kaikkea hyvää

tks


Tompatti:
Syvien vesien pieni kala etsi taas itseänsä kanaalin matalissa vesissä

V-P-J-P-K-P:
Odotukseni legille juontuivat aikaisemmasta legistä Vahinella sekä huhuista pätkän vastaisista tuulista. Ensimmäiset pari päivää meni odotusten mukaisesti, keinutusta piisasi ja kamppeet pysyivät kosteina vahtien välin. Alkuun huonovointista miehistöä katsellessa mietin, että mahtaa tulla tylsä legi. Kuitenkin jo parin päivän jälkeen väki heräsi horroksesta ja aikaisemmista matkoista tuttu hurtti huumori alkoi värittämään matkaa. Purjehtiminen sujui hieman totuttua tylsemmissä merkeissä, käännöksiä oli vähän ja kelikin oli komea. Hienoina kokemuksina reissusta jäi mieleen mammisen ohella Kielin kanava, joka oli maisemiltaan satumainen.

Jugi:
Paras retki.

Mage:
Loota tyhjä, mutta positiivista palautetta pukkaa!

Kaisa:
paskan läpi rämpiminen ventovieraiden kanssa voi olla yllättävän hauskaa. Suosittelen :)

Ella:
Ei puuttunut kuin Whatsapp, instagram, mese, fese ja Wi-Fi. Kannen luukkuihin voisi myös asentaa kosketusnäytöt.

Ellu:
On se jännä, että sitä haluaa maksaa vajaat viisi hunttia (vaikkei se meille Swan-ihmisille olekaan raha eikä mikään) siitä, että saa mm. oksentaa ventovieraiden ihmisten kanssa ja nukkua märissä kamoissa (pelastusliivit mukaan lukien) koska on liian väsynyt ja huonovointinen riisumaan niitä. Toisaalta reissu myös antoi paljon: opin, että suihku on luksusta ja pari kertaa viikossa riittää vallan mainiosti. Jos on tarpeeksi nälkäinen, lähes mikä tahansa maistuu hyvältä, esim. spagetti+ketsuppi=maukas kasvispasta. Samoille jutuille voi nauraa vaikka kaksi viikkoa. Vessa, joka toimii nappia painamalla eikä käsin pumppaamalla, on hieno asia. Hienoja asioita ovat myös pizza, maakalja, kuivat hanskat ja sänky, joka ei keinu. Parasta on kuitenkin se, että sen jälkeen kun on maannut upouudella tiikkikannella oksentamassa kymmenettä kertaa pelkkiä mahahappoja, tajuaa, että normaalisti suurilta asioilta tuntuvat jutut ovatkin vain kärpäsen paskaa universumissa.

Pintapelastaja Luukkanen:
Etuajassa maalissa, onko minua huijattu? Kai sitä voi ilmastonmuutosta hieman syyttää, ettei paljoa manöövereitä matkalle sattunut. Alun allokko ja sen tuoma pahoinvointi vei kuitenkin luulot pois kovimmiltakin reissulaisilta ja viime mailien nopeusennätys toi itselleni esille sen tärkeimmän eli purjehtimisen(kilpailu) ja luonnon voimat joiden edessä sitä hiljenee hymy naamarissa. Koukussa ollaan pahemmin kuin suomen lippu vaapussa Swanin perässä.

En tiedä näin jälkikäteen ajateltuna mitä edes odotin tältä reissulta. Seikkailua varmastikin kuten jo legin myyntilauseessa luvataan. Ajatukset 12 hengen BB veneestä on pitänyt hyvin paikkansa tosin päiväkirjahuonetta ei ole tarvittu vaan naurua on väännetty koko ajan asiasta kuin asiasta. Itkua ei paljon ole kapteenin yöllisten vaikerrusten lisäksi kuulunut, mutta erisävellajin kuorsauksia sitäkin enemmän. Reissusta tuli opittua se ettei salakuljetusta kannata ottaa bisnekseksi näillä merialueilla. Parit passitarkastukset ja parit kopterin yliölennot jätti turvallisen kuvan maiden rannikkotoiminnasta. Sanoisin ettei se Saksa ole se paska maa vaan Ranska. Kiitos Purjelaivasäätiölle ja sen legille pakottamalle alipalkatulle miehistölle joka sai pidettyä amätöörit ruodussa loppuun saakka. Erityismaininta kapteenille hinauksesta jonka suoritimme kanavassa. Pliis kaikki mukana olleet, ottakee miut fb kaveriksi.

Virpi:
Etukäteen odotin tältä purjehdukselta, että oksennan koko pari viikkoa. Odotukset tältä osin eivät onneksi täyttyneet. Vuorokauden intensiivinen ylenantaminen vei voimat tyystin heti purjehduksen aluksi. Päin seiniä lennessä litimärissä purjehdusvaatteissa jatkuvasti mahan sisältöä tyhjentäen sai hetken ajaksi miettimään miksi tänne tulin. Ensimmäisessä merivahdissa olin pahoinvointilääkkeestä niin sekaisin, että meinasin nukahdella ruoriin ja oksensin jopa ruorista yli laidan. Banaani tyhjentyi kahdessa eri erässä ja värisävyssä tiikkikannelle, sen sain itse siitä pestä myöhemmin pois ja samalla pesin myös pintapelastajan huonosti pureskellut jauhelihakeitot, jotka oli tyhjennetty osaksi keittiön ikkunaan ja osaksi tiikkikannelle.  Olin ensimmäinen joka aloitti kalojen ruokkimisen, mutta vasta kolmas joka kovassa merenkäynnissä laatoitti uutta tiikkiä. Merisairauden alkaessa helpottaa iski flunssa ja Kielin kanava meni maatessa punkassa. Kun vointi alkoi vähitellen helpottaa tajusin vesisateessa pimeässä yössä merivahdissa klo 00-04, että tämä on minun juttuni. Jatkossa koin purjehtimisen riemua ruorissa kovassa aallokossa auringon paisteessa. Lapsenomaista oppimisen ja uuden kokemisen iloa. Seikkailua. Kaksitoista erilaista ihmistä samassa veneessä, paljon puhetta, vielä enemmän naurua, laadukkaita ja vähemmän laadukkaita juttuja. Ajantaju hävisi jo heti purjehduksen alussa meritaudin kourissa ja sen jälkeen ei ole oikein ollut käsitystä mikä päivä edes on. Purjehdusta rytmittivät sopivasti satamissa käynnit, joissa ensimmäisenä piti päästä suihkuun. Maa huojui kummasti alla kävellessä. En ollut osannut odottaa minkälaista on olla näin pienessä suljetussa tilassa pari viikkoa samojen ihmisten kanssa. Kokemus on ollut erittäin mielenkiintoinen, hyviä keskusteluja, kohtaamisia.  Purjehtimisesta olen oppinut paljon, itsestäni varmastikin vielä enemmän. Tämä oli ensimmäinen tällainen purjehdus minulle, taisin jäädä kerrasta koukkuun.



Että semmoista! Viimeisen ehdollisen bakkanaalit ovat täydessä vauhdissa ja Jugi ilmoitti juuri alkupalojen valmistumisesta. Sitloodan Kalifi kuittaa!

Martti
Johtaja
S/y Vahine
Gdansk-Cher 2013