Tulipahan taas käytyä pikavisiitillä Saksassa. Pitkiä työpäiviä ja yhtenä iltana vähän leipää (=pizzaa) ja sirkushuveja Stuttgartissa yhdessä brasilialaisen kollegan kanssa. Illalla hotellissa jäin pähkäilemään, että miksi Pizza Prosciutto on juuri sellainen kuin on. Olisi paljon jännittävämpää, jos Prosciutto ei olisi samanlainen jokapaikassa. Tulisi syötyä paljon erilaisempia pizzoja. Elämä olisi aina yllätyksiä täynnä jos ei varsinaisesti koskaan tietäisi mitä saa kun tilaa. Markus Kajo taisi joskus miettiä samankaltaista asiaa, että mitä tapahtuisi jos puhelinnumerot arvottaisiin joka päivä uudestaan. Tulisi soiteltua tuntemattomillekin ihmisille ja samalla voisi kysellä heidän kuulumisiaan. Paljon sosiaalisempaa olisi se.
Stuttgartista kotiinlähtiessä jäin lentokentän vessassa vähäksi aikaa miettimään, että mitä ihmettä tämä:
Kotimatka Helsinki-Vantaalta ei vienyt ihan luotisuoraan Tampereelle. Kävin hakemassa vauhtia kotipuolesta, koukkasin kotikaupungin kautta ja vaihdoin Volvon kaamosnakit suvikumeihin. Samalla kävin katsastamassa tämän rannikkokaupungin venetarvikeliikkeiden tarjontaa, josko sieltä löytyisi jotain tarpeellista varustetta Minkille. Jotain pikkujuttuja vielä puuttuu, ennenkuin paatti olisi katsastuskunnossa. Venetarvikeliikekierrokselta ei käteen jäänyt oikeastaan mitään muuta kuin känsät. Sain kuitenkin perinnöksi vanhempien ensimmäisen veneen lipun. Oikeastaan tarvetta oli vain lipputangolle, mutta onpahan nyt sitten melkein 40 vuotias perintökalleus koristamassa Minkin perää ja liehuttamassa Ännän lippua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa tänne kommentoidakin niin ei mene ihan monologiksi ;)