maanantai 26. toukokuuta 2014

Vedä narusta ja nauti kesästä

Viime syksynä teloin Minkin fokan skuutin barberin plokiin jolloin köydestä kuoriutui pinta. Pehmeäpintainen köysi pääsi vähän pieleen (=ihan perseelleen) menneessä vendassa hakkaamaan ja tarttui jotenkin metallireunaisen plokin reunaan. Skuuttia vinssaillessa en sitten huomannut, että köysi kuoriutui plokin reunaa vasten. Totesin kuitenkin, että reilu puolimetriä kuorittua skuuttia saa välttää loppukauden ja siirsin kyseisen nartsan uusinnan tälle keväälle. Noh. uusinta venyi ja venyi, kunnes oli pakko tehdä jotain ja käväisinpäs sitten olosuhteiden pakosta jo kerran aiemmin dissaamassani tamperelaisesssa venetarvikeliikkeessä hakemassa Minkille uutta kaasupoljinta.

En siis kertakaikkiaan voi ymmärtää miten tuossa liikkeessä on niin järjettömän vastenmielistä asioida. Joo sain kyllä hakemaani sikahintaista 10 millistä dyneemaa kun tiesin mitä tarvitsen. Mutta siitäkin huolimatta myyjä katsoo päälle kuin olisin halvinta lauantaimaggaraa hänen itsensä olemuksensa ollessa kuin yhden syönyt ja toista aloittamassa. Ai että kun aina riemuitsen tuolla käydessäni. Kassalle päästyäni samaisen myyjän silmät pyörivät kuin Kalevan ABC:n hedelmäpelissä kun kehtasin maksaa ihan kylmällä käteisellä.

Niinkuin aiemminkin olen kirjoittanut niin en ole yksin tämän kokemuksen kanssa vaan lähes jokainen, joka jonkin mutkan kautta kuuluu Minkki Crew:n läheisiin sidosryhmiin, on kertonut aivan vastaavia asiakaskokemuksia kyseisestä puulaakista. Voi miksi pitää vielä tänäpäivänä, jolloin verkosta tilaamalla saa venetarvikkeiden lisäksi kokonaisia veneitä, kokea sellaista kohtelua kivijalkamyymälässä, ettei varmasti tee mieli tulla uudestaan kuin ihan pakottavimmassa hädässä.

Enkä kirjoita tätä vain vittuillakseni, vaan ihan oikeasti mielelläni kävisin paikallisessa venetarvikeliikkeessä, mutta kun joka hemmetin kerta harmittaa kun sieltä ulos astuu. Jos vielä joskus joudun tuonne menemään ja satun saamaan hyvää palvelua niin lupaan kertoa siitä täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa tänne kommentoidakin niin ei mene ihan monologiksi ;)