sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Perjantai 13. päivä ja Minkin takaisin varastaminen

Alkuviikosta oli taas aika hankkia vuoden 2014 katsastustarra mastoon. Deadline veneen katsastukselle taisi olla kesäkuun loppuun mennessä, mutta ajateltiin, että vene olisi hyvä saada tsekattua ennen Kesäyön purjehdusta. "Kesis" on siis Ännän järkkäämä matkapurjehduskisa, jonne Pikku-Minkki oli ilmoitettu mukaan. Sammuttimenkatsastus tehtiin juurikin samana päivänä, kuin itse veneen katsastuskin, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Katsastusiltana olin vielä ensialkuun avustamassa Sailventuresin Aegiria ja siirtämässä Orvokkia lahden toiselta puolelta Naistenlahdesta Jänissaareen niin ikään katsastettavaksi.



 Kannatuksen ja bibolaarisen veneilyseurajäsenyyteni vuoksi käytän aina Navigaatioseuran katsastajaa Ännän katsastajan sijaan, vaikka Minkki onkin niin Ännään kallellaan kuin olla ja saattaa. Tälläkin kertaa Naviksen mies tuli paikalle pyörimään Ännän katsastajien sekaan. Minkki meni luonnollisesti heittämällä läpi tarkastuksista ja ruskea 2014 tarra saatiin liimattua mastoon.

Operaatio Kaktuksen jälkeen Minkki oli teknisesti valmis Kesäyön purjehdukseen, mutta perjantai 13. päivä ei pettänyt. Kyttäilin koko perjantain Windgurua, Windfinderia ja Siilinkarin sääasemaa ja epäilykset heräsivät hyvissä ajoin, kun povattu tuuli oli jotain kuuden ja kahdeksan metrin välillä, mutta puuskaennusteet hipoivat 16 m/s. Taivas näytti koko päivän ikävältä ja puolituntia ennen starttia bongatut pilvimöllyskät olivat yhtä kaukana cumuluksista, kuin itä on lännestä. En nyt varsinaisesti ole ihan specialisti pilvibongauksessa, mutta luokittelisin ao. möllyskät, Nimbostratuksiksi. Joku kovempi sääprofeetta voi korjata, jos tuli tehtyä sivuosuma. Ei siellä kuitenkaan salamoita tullut, mutta varsin massiivinen tuuli ja vaakasuuntainen vesisade laittoivat kisakuntoon asetellun tuulitukkakampauksen uuteen uskoon jo ennen lähtöä.



tuulen voimistuminen tapahtui juurikin starttihetkellä

Starttasimme kuitenkin Kesikseen fleetin pienimpänä veneenä, vaikka olosuhteet olivat muuttumassa ikävästä surkeaksi. Lähtöä arvottiin kuitenkin niin pitkään, että meillä oli hommat ihan vaiheessa, kun lähtölinja aukesi. Myöhästyimme startista jonkun verran ja ensimmäistä merkkiä tavoiteltiin fleetin viimeisenä veneenä. Minkki oli kuitenkin fleetin kevyimpänä veneenä melkoinen surffilauta ja onnistuimme nostamaan itsemme sössitystä startista huolimatta mukaan kisaan. Aallolta aallolle hyppiminen on allekirjoittaneelle varsin tuttua hommaa jollailuajoilta ja tästä surffailukokemuksesta oli selkeästi hyötyä isompien takaa-ajossa. Homma muuttui kuitenkin ikäväksi lähestyessämme ensimmäistä merkkiä, jota voitaisiin tässä kohtaa kutsua myös alamerkiksi, kun jiipin yhteydessä isompi aalto pääsi yllättämään ja murtumaan sitloodaan. Minkki nappasi melkoisen kallistuman styyralle, eikä ihan rehellinen brouchikaan ollut kovin kaukana. Samaan aikaan keulagasti oli työpaikallaan värkkäämässä fokkaa kryssikuntoon ja jiipin seurauksena oli kovin lähellä, ettei kisaaminen muuttunut MOB-operaatioksi. Kaveri roikkui kädet maston ympärillä reisiä myöten Näsimeressä ja yritti pysyä kyydissä Minkin syöksyessä kohti kääntömerkkiä. Joo Nässylläkin voi olla ihan miehekkään kokoisia aaltoja, etenkin silloin kun tuuli pääsee keräämään vauhtia pohjoisesta koko Näsiselän ylitse. Niin ja mainittakoon vielä, että H-veneessä ei periaatteessa pitäisi olla reivejä ja purjekonfiguraatio on luokkaa "kaikki tai ei mitään". Meillä oli keliin nähdeen liikaa lakanaa ylhäällä, mutta ei sitä oikein voinut pienemmäksikään saada. Yhden vanhan ison voisi kyllä käyttää NEB:llä rei-itettävänä ja tehdä siitä reivattavan kovantuulen purjeen. Viime kesänä testatut Viklan purjeet lähtivät Flying Ragdollin myynnin yhteydessä uuden omistajan mukaan, joten niitäkään ei enää voinut käyttää.

Alamerkin sivuutuksen jälkeen alkoi kypsyä ajatus, että mitäs jos nyt vaan todettaisiin, että nyt tämä keli on vähän liikaa tälle kokoonpanolle. Vauhti oli kyllä edelleen ihan hyvä, mutta edessä oleva yö olisi ollut aika rankka edelleen kovenevassa tuulessa ja kryssiessä kohti ylävesiä. Mukavuudenhalu voitti kilpailuvietin ja yksissä tuumin Minkki ajettiin alamerkiltä Naistenlahteen Orvokin paikalle. Miksi Orvokki ei ollut täällä ja miksi tiesimme paikan olevan vapaa vielä jonkun aikaa, selvinnee Sailventuresista, mutta kerrotaan nyt jo tässä vaiheessa, että heidän kisansa meni vielä enemmän perseelleen kuin meidän... Kesiksen tulos Minkille oli DNF mutta elämä on joskus sellaista...

Minkki haettiin lauantaina kotiin Naistenlahdesta, mutta joitain kaikuja perjantai 13. oli edelleen nähtävissä, kun patsastelimme lukitun laiturinportin takana ja mietimme "miten hitossa me toi paatti saadaan tuolta pois?". Kukaan ei tullut avaamaan porttia, joten Minkki Crew joutui suorittamaan asepalvelusaikaisen ja merivoimissa hyvin ja huolellisesti harjoitellun rannikkotäsmäiskun yhdistettynä aluskaappaukseen. Surrattua rautalankaa pystyy kääntelemään Leathermanilla ihan kivasti ja saimme aikaiseksi sopivan kokoisen reijän aidan alle, josta pujahdimme laiturille. Pieni jännitysmomentti oli ilmassa, ettei kukaan soita poliiseja paikalle, kun olihan ne meidän touhut sivullisille vähän epäilyttävän näköisiä. Kun kulkuaukko oli taas väännelty tukkoon oli aika irroittaa Minkki ja karata järvelle. Lauantai-iltanahan olikin jo sitten varsin mukava purjehduskeli ja Minkki ajettiin pienen purjeidenkuivatuslenkin jälkeen takaisin kotiin siskojensa väliin. 




Ännän H-fleettiä ja Minkki siellä keskellä siskojensa välissä


Ps. Minkkimedia sivulla on viimein ensimmäinen video

6 kommenttia:

  1. Tapahtumaa kerrakseen mutta ehdottomasti seuraavaa kisaa odotellessa. Tarinoitiin myös samasta Kesiksestä Sailventuressin blogiin.

    VastaaPoista
  2. Olihan se melkoinen viikonloppu :) haastekisa jäi käytännössä kuitenkin ajamatta. Otamme uusiksi vaikka sitten omatoimisesti organisoidun Bollöruntin puitteissa ;)

    VastaaPoista
  3. Otetaan Bollörunt kesän työlistalle.

    VastaaPoista
  4. Mikäs Minkin juhannussuunnitelma on? Lähteekö liikkeelle?

    VastaaPoista
  5. Niinno.. toi kelihän on vähän talvinen näin juhannukseksi.. Musta on vähän hämmentävää, että nykyään talvet on mustia ja juhannukset valkoisia :/ jos tässä ei nyt mitään radikaalia sääinversiota tapahdu niin tuskin me vesille lähdetään. Voipi olla, että löydetään ittemme mökkeilemästä ylävesien suunnasta. Mitäs teillä on mielessä?

    VastaaPoista
  6. Huomenna ei taideta vielä ainakaan lähteä mutta ehkä sitä jo sitten perjantaiaamusta. Vilpoista talvisäätä luvassa varsinkin ilman venelämmitintä mutta vedetään sitten vilun yllättäessä mummon tekemät villasukat jalkaan ja istutaan nuotiolla.

    VastaaPoista

Saa tänne kommentoidakin niin ei mene ihan monologiksi ;)