perjantai 30. toukokuuta 2014

Yhden aikakauden loppu

Helatorstaina se sitten tapahtui ja Minkki fleet pieneni yhdellä veneellä, kun Vikla löysi uuden omistajan ja kodin Lahden suunnalta.Tulihan siitä vähän haikea olo, kun yksi perheenjäsen muutti muualle. Mun täytyy nyt vain ajatella asian valoisia puolia ja, että Flying Ragdoll pääsi hyvään kotiin ja sillä aiotaan jatkossa kouluttaa perheen pienimpiä uusiksi purjehtijoiksi.

"Vene tykkää, että sillä ajetaan." sanoi jo Parantaisen Jaakkokin ja olen kyllä samaa mieltä, että enemmin myyn paatin pois, jotta sillä on jollekulle käyttöä, kuin seisotan sitä Jänissaaren rannassa. Viklahan ei viime kesänä päässyt kertaakaan vesille ja tänä vuonna sen purjehtimiset olisivat varmaan rajoittuneet Ännän veneilypäivän demoveneenä toimimiseen. Jos jossain vaiheessa innostun uudestaan jollailusta niin pitää sitten hankkia joku yksinpurjehdittava kuntokone Jänissaaren rantaan.




2 kommenttia:

Saa tänne kommentoidakin niin ei mene ihan monologiksi ;)