keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pimeetä touhua

Minkkiä käytettiin perjantaina ulkona ja tarkoitus oli olematonta tuulta uhmaton purjehtia Pimeensalmelle ja nauttia pirtelöstä. Suunnitelma toteutui vain osittain kun se olematonkin tuuli tyyntyi hyvissä ajoin ennen Pallosaarta. Nopeus ja nousukulmatkin tippuivat sellaisille lukemille, ettei niitä kehtaa edes mainita. Samalla koko touhusta katosi mielekkyys.  Vanha sanonta kuuluu: "Eteenpäin sanoi mummo lumessa ja Minkki Crew Näsimerellä", joten Mercury sai luvan hoitaa raskaamman työn Minkki Crew:n keskittyessä päivänpaistattelemiseen.

Matka kohti Pimeetä eteni niinkuin se nyt pienellä moottorilla voi edetä. Kohtuullista marssivauhtia ja tankkaustaukoja pidelleen. Mercury kiinteää tankkia ei selkeästikään ole tarkoitettu pitemmille siirtymille. Eipä tuo nyt sinänsä haittaa, kun yleensähän tarkoitus on kuitenkin liikkua purjeilla.

Pimeensalmelle saavuimme varsin lämpimässä auringonpaisteessa ja heti laituriin kiinnittämisen jälkeen veneellä alkoi varusteista kuoriutuminen. Järvellä oli kuitenkin melko kylmää, vaikkei tuulta ollut juuri ollenkaan. Riehakkaasti sujunut varusteidenvaihto muuttui kuitenkin itkuksi, parkumiseksi ja hammasten kiristelyksi kun Pimeensalmen pirtelöbaari ei ollutkaan auki... Minkki Crew oli pakotettu ehkäisemään mahdollisesta nestehukasta aiheutuvia kouristuksia, hallusinaatiota ja pahaa oloa turvautumalla Pikku-Minkin kannella 1 sijaitsevan Minkki-Baarin antimiin. Onneksi reissuun oli varustauduttu myös tältä osin asianmukaisella tavalla.

Pikaisen huollon (Mercuryn tankkaamisen) jälkeen matka takaisin kohti Mansesteria pääsi alkamaan. Nyt oli sitten se loppukin tuulosta loppunut ja moottorin pörinää kuunnellessa ajeltiin kotiapäin. Meneehän se tietty näinkin.


Allekirjoittanut pakeni, tosin työnantajan käskystä, sunnuntainailtana alkavan viikon veneilykurssin opetusnakkia Malesiaan ja Minkki köllöttelee Jänissaaressa kuin laiskanpulskea katti. Josta tulikin mieleeni, että Pikku-Minkki blogi aloittaa uuden säännöllisen epäsäännöllisesti säädyllisen kuvasarjan Pikku-Minkin kaimoista ja nimeämiseen vaikuttaneista esikuvista. Ensimmäiseksi vuoron saa allekirjoittaneen aikoinaan valmistujaislahjaksi saama "Pikku-Minkki". Jeejee, Minkki-Blogi pääsee edistämään meemiksi muodostuneen kissakuvatusten julkaisua ympäri intterventtiiliä ja aiheuttamaan tuskastuneen kuuloisia kämmenen läpsäyksiä otsaa vasten niiltä, jotka eivät voi sietää kissakuvia netissä.

"Pikku-Minkki" pääsi velipoikansa kainoloon päiväunille ja sitten kuvaaja yllätti ja herätti

Seuraavana viikonloppuna, kunhan nyt pääsen kotiin täältä maailmanlaidalta, on tarkoitus viimein virallisesti kastaa Pikku-Minkki ja toivottaa sille suotuisia tuulia niinkuin asiaan kuuluu. Samppakaljaa sopivassa suhteessa veneelle ja miehistölle, kullekin ansionsa mukaan, parit juhlapuheet ja sen jälkeen kaupunkiin. Josko sitä tulevana viikonloppuna ehtisi jossain välissä myös vesille... ois ihan kiva.

1 kommentti:

  1. Kyllähän LOL-catseja aina kattelee eli lisää kuvia vain. Kunhan et vaan siirry muotiblokkaajaksi tähän purjehdusblogin oheen ja laittele tänne kuvia itsestäsi jalat ristissä ja viikon huivi kaulassa. Sit en kyllä lupaa käydä lukemassa täällä joka juttua....tai hetkinen....

    VastaaPoista

Saa tänne kommentoidakin niin ei mene ihan monologiksi ;)